Dödii... Taas vähän mainostelua :D Elikkä, VaSu Gaalan äänestys on alkanut, kaikki äänestämään buttonia klikkaamalla! Äänestä suosikkiasi ja anna mahdollisuus voittoon sille, joka sen todella ansaitsee! //Susiprinsessa

PS: Osa on valmistumassa. Vaikka prosentteja ei näy, rakennan silti kuvauspaikkoja tulevaa osaa varten. Älkää siis luopuko toivosta ^^

 

 

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tässä osassa kesti ja kesti... Tein kyllä melkein joka päivä, mutta siltiih... Jatkossa ei tule olemaan näin pitkiä osia, ehei, hermoni/kanttini/aivoni/terveyteni ei riitä. Joten tälläinen pläjäys tällä kertaa ^^ Ai niin, lisäksi osaa hidastutti se, että huomasin muutama päivä sitten, että hyi, nuo kuvanihan ovat suurimmaksi osaksi ihan kakkoja, joten muoqmuoqmuoqalin inasen niitä. Okei aika paljon. No, toivottavasti maistuu, kommentoithan ja vastaa kyselyyn --->
//Susiprinsessa           PS. Tuo avauskuva on kyllä aika harhaanjohtava :D

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vivi epäröi hetken. Toimimattoman pesukoneen mysteeri ei ollut vielä ratkennut ja hän oli pähkäillyt laitteen kanssa jo toistakymmentä minuuttia.
-Anteeksi hyvä herra, Vivi kysyi kohteliaasti pesulan työntekijältä. -"Tämä pesukone ei toimi. Osaisitteko neuvoa sen kanssa?"

-Enpä taida osata, mies vastasi hieman ivallisesti. -"Valitettavasti olen vain töissä täällä."
Vivin katse oli pöyristynyt. Tuo mies oli ritarillisuuden vastakohta!

-A, no eikö teidän siinä tapauksess...

-Jestas teidän kanssanne! Olettatteko te, että kun olen töissä täällä, tiedän kaiken pesukoneista! Olettatteko te, että ruokakaupanmyyjä tietää kaiken myymiensä tuotteiden elintarvikkeista! Voi hyvä neiti, missä kuplassa lienettekään kasvanut, mutta sanonpahan vain, tervetuloa karuun arkeen!

-En ole tyhmä, jos sitä tarkoitatte, Vivin huokaisi rauhallisesti. -"Olen vain ensikertaa itsepalvelupesulassa ja aikatauluni on kiireinen, ja tarvitsisin apua."

Mies näytti rauhoittuvan kuin taikaiskusta, mistä Vivi oli hyvillään. -"Voisitteko ystävällisesti katsoa konettani?"
Vaivalloisesti nousten mies lopulta nousi ja käveli vastahakoisasti pesukoneen äärelle.

-Onko se pahasti rikki? Vivi kysyi epätoivoisena.
-Se ei ole rikki, mies hymähti kepeästi. -"Painoittehan käynnistys- nappulaa?"

Hienoinen puna levisi Vivin ruusuisille poskille. -"Tuota, enhän minä..."
Yhtäkkiä kuului hihitystä, sillä miehestä Vivin kömpelyys oli kovinkin hassua. Tämä nauraa nauroi ja Vivi tunsi olonsa nöyryytetyksi. Onneksi muita asiakkaita pesulassa ei juurikaan ollut.
-Ensikerralla painakaa tätä nappia, mies sai vaivoin hekotukseltaan sanottua. -"Vai että 'en ole tyhmä'..."

Vivi kokosi ajatuksensa: -"En ole tyhmä. Kuten jo sanoin, en ole ennen asioinut pesuloissa."
-Vai niin, oletko joku julkkis vai muuten vain niin diiva?
Miehen vastaus sai Vivin kulmat rypistymään hitusen: -"Väitätkö sinä, ettet tiedä, kuka olen?"
-Väitän. Ja ihan suht' koht' hyvällä omallatunnolla.

-Oletko koskaan kuullut Vivi sekä Nim Magnetoista?
Mies räjähti nauruun: -"Ai siitä pianistipimusta ja kissanfanipojasta? Voi kuule, äitini on ihan hulluna niiden musiikkiin."
-No, satun olemaan itse Vivi Magnetto.
Katse miehen silmissä oli epäilevä: -"Joo ja minä olen Helinä Sorja, Belladonnapoukaman kuuluisin ballerina. Tämä on kuule aika hauska leikki."
-Oikeastaan hän on nykyään Helinä Magnetto, äitini, Vivi muistutti. -"Ja minä olen Vivi Magnetto, aivan oikeasti! Miksi minä vitsailisin sellaisesta asiasta?"
-Koska oikeasti tulit tänne pesulaan vain pyytääksesi minua treffeille. Muka rikkinäinen kone oli hämäystä.

Vivi purskahti nauruun: -"Mitä? Mitä sinä juuri sanoit?"
-Sanoin, että tulit tänne pyytääksesi minua treffeille. Se oli aika ovelaa, en olisi uskonut kaltaiseltasi aloittelijalta...
-Aloittelijalta! Kuinka voit sanoa noin, et tunne minua piirun vertaa!
Mies käänsi päänsä koiranpennun tavoin: -"Huomaan, kuinka hämmentynyt olet, joten en kai voi muutakaan kuin suostua. Saanen vain sanoa, että varo, ettet vaikuta yhtään epätoivoiselta, siltä tuo nimittäin vaikutti."

Vivi käänsi päänsä. Tuo mies on uskomattoman törkeä! Kehtaakin luulla tuollaisia!
-Äh, tuota...
-Oih, saako komeuteni sinut sanattomaksi? Voin käyttää treffeillämme kasvosuojainta, jos haluat, etteivät uljaat piirteeni mykistä sinua!
-Äh, tarkoitin vain, etten tiedä sinusta mitään! En ikää, nimeä, asuinpaikkaa...
-Olen Paul Toivo, 25- vuotias, 185 pitkä ja paino 66, asun Belladonnapoukaman itäpuolella äitini kanssa, minulla on koira ja kolmijalkainen mamsteri, nukun säng...

-S-sanoitko 25? Luulin sinua paljon nuoremmaksi! Vivi saattoi vain kuvitella mielessään hänen vanhempiensa kasvot, jotka huusivat hänelle päät punaisia hänen typeryydestään. Jos hän olisi ollut viisas, hän olisi poistunut pesulasta jo ajat sitten. Jokin tuossa miehessä sai hänet kiinnostumaan.
Paul katsoi Viviä kummastuneena: -"Onko ikäni jotenkin ongelma?"
-No tuota, itseasiassa on. Olen kuulkaas vain 16- vuotias...
-Missä kuussa olet syntynyt?
-Hä? Tai siis... marraskuussahan minä.
Paulin ilme kirkastui: -"Sittenhän olet kuukauden päästä 17! Vai käytätkö ikää vain typeränä tekosyynä, oikeasti kuitenkin mietit, kuinka toimisit kaltaiseni namupalan kanssa. Voin pelastuksesi sanoa, että ehkä annan anteeksi alkusi kömmähdykset."

-Ah! Olette todella epäkohtelias!
-Ja ettekö te muka? Kehtaattekin haukkua minua epäkohteliaaksi, vaikka itse olette epäkohtelias."
-Millä tavalla minä nyt muka olen epäkohtelias?
Paulin kasvot vääntyivät veikeään virneeseen. -"Sanoitte minua epäkohteliaaksi, vaikka itse olette, kun sanoitte minua epäkohteliaaksi. Tehän tässä epäkohtelias olette!"

Vivi perääntyi muutaman askeleen ja hymyili vaivaantuneesti. Mieshän oli sekopää, sehän nyt oli selvä!
-Taidankin lähteä, ehkä tulen pesemään pyykit toisella kertaa, kun täällä on vähän rauhallisempaa, Vivi mutisi ja nappasi pyykkikorinsa.
-Hei, ethän antanut vielä edes puhelinnumeroasi! Paul huudahti.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

-Hei Vivi, Nim kysyi astellessaan tämä luo. -"Miksei pyykkiä ole pesty?" Vivi lopetti soittamisen.
-Tuota..., hän aloitti. -"P-pesulassa oli ruuhkaa. Juu, kova ruuhka oli, tuskin ovesta mahduin sisään..."

Nimin ilmeä oli veikeä. -"Vai niin... Aika kummallista. Eihän siellä yleensä ole juuri ketään."
-Noo... Tänään siellä oli ta... tarjous!
-Tarjous? Ja minkähänlainen?
Vivin suu vääntyi mietteliääseen mutruun. -"3 koneellista yhden hinnalla."

-Sittenhän soitan Hermolle. Pesulan johtaja varmasti antaa meille nopeasti koneen ja kun on tuo tarjouskin vielä...
Epätoivo Vivin silmissä leimahti hätäännykseksi. -"Voi älä! Ei siellä oikeasti mitään tarjousta ole!"
Nim nosti kätensä pystyyn voiton merkiksi. -"Ahahhaa! Minä tiesin. Olen nii-in huono valehtelemaan. Mutta kerropa sisko hyvä, mikset sitten pessyt pyykkiämme, vaikka siellä ei ollut ruuhkaa?"

-Se ei kuulu sinulle!
-Mutta minun kalsareitahani sinä sinne menit pesettämään, Nim kehräsi.

-Vai, saattaisikohan siellä olla... joku poika, Nim naurahti hyvillään ja huitaisi Vivi leikillään. -"Joku tosi komea poika."
-Nim, lopeta, tuo on typerää!
Vivi oli näkevinään hehkulampun syttyvän Nimin pään yllä. -"Ai niin, onhan siellä Paul Toivo!"

Yhtäkkiä Vivi kyyristyi pidellen päätään kuin siihen koskisi. Nim pelästyi suunnattomasti ja perääntyi hädissään muutaman askeleen.
-Sattuiko sinuun? Olen pahoillani, en aina muista vetää kynsiäni sisään...
-Sinun pitäisi jo muistaa! Et saa käyttää minuun voimiasi!
Nim suorastaan hehkui säikähdystä. -"Anteeksi, en vain millään muista ettei sinulla ole..."
Vivi ärtymys oli vaihtunut suunnattomaksi vihaksi. -"Minulla ei ole voimia! Toitota se nyt vielä koko maailmalle!"

-Anteeksi.
-Ei se mitään. Eihän se ole sinun vikasi, ettei minulla ole voimia.
Nim tunsi sydämessään aitoa tustaa sisarensa puolesta. -"Voimani... Ne ovat hankalat, toisin kuin isän ja Voltin. He pystyvät kätkemään omansa ja minä taas... Kuinka voisin kätkeä korvani, saatika viikseni? Ehkä voimani voisin kätkeä... Voi Vivi, kumpa ymmärtäisit, ettei voima ole välttämättä hyvä asia. Se tuo mukanaan niin valtavasti vastuuta."
-Tiedän... Mutta minusta tuntuu, että olen tavallinen. Haluaisin olla erilainen.
-Kuule, olen varma, että jonain päivänä huomaat voimasi. Ja voin olla melkein satavarma, että sinun voimasi, se tulee olemaan kaikista voimista mahtavin.

-Mutta! Et vastannut vielä minulle! Onko sinun ja Paulin välillä jotain! Nim kikatti innoissaan.
-Äh! Ja minä kun kuvittelin sinut kovinkin syvälliseksi ihmiseksi äskeisen perusteella!

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Reilu vuosi sitten Magnettojen perhe sai täydennystä ja perheeseen syntyi pikkuiruinen Voltti Valter Magnetto. Voltti oli muiden sisarusten kaltainen, mutta kuitenkin poikkeuksellinen: Hänen erikoiset taitonsa havaittiin jo varhain. Poika peri isänsä kyvyn hallita sähköä. mutta hän pystyi enempääkin. Voltti kykeni lähettämään sähköisiä singaaleja, joiden avulla hän pystyi hallitsemaan sähkölaitteita, niin läheltä kuin kaukaakin.

Salama nosti hellästi peiton Voltin yltä. -"Pikkuinen, oletko hereillä?"

-"Maittoiko uni?"

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vivi oli keräännyttänyt perheensä, äitiään lukuunottamatta, olohuoneeseen, sillä hänellä oli jotain kerrottavaa. Hän pelkäsi heidän reaktiotaan, etenkin isänsä.

-Haluaisin esitellä teidät..., Vivi aloitti juhlallisesti.

"... hänelle. Tässä on pitkäaikainen poikaystäväni, Paul Toivo."

Se oli Salamalle kuin isku kasvoihin.
-Mitäh?, hän rääkäisi.

Voltti ja Nim olivat hiljaa. Nim oli hiljaa, sillä hän ei tahtonut ärsyttää isäänsä yhtään enempää ja Voltti taas oli hiljaa, koska hän ei vielä ollut oppinut puhumaan. Molemman istuivat hiljaa tuppisuina ja odottivat, mitä tuleman pitää.

-No mitä pidätte? Vivi kehuskeli ja mittaili poikaystäväänsä päästä varpaisiin. -"Eikö olekin komea?"
-Oloni on kuin näyttelykoiralla, Paul naurahti yrittääkseen keventää tunnelmaa.
Salaman raivo oli suunnaton. Vaikka hän ehkä muista katsottuna vaikutti ulospäin tyyneltä ja rauhalliselta, hänen sisässään kiuhui ja porisi ja paukkui.
-Minusta tässä tilanteessa ei ole mitään naurettavaa, Salama tiuskaisi Paul'lle, jonkä epätoivoinen hymy vääntyi hetkessä säikähdykseksi. -"Tämä, on suorastaan kauheaa. Minähän olen käskenyt nimenomaan, ettei tyttärelläni ole mitään asiaa hankkia poikaystävää alaikäisenä."

Vivi ei ollut uskoa isänsä sanoja todeksi. -"Mitä? Mitä sinä juuri sanoit?"
-Sinulla ei ole tarvetta hankkia poikaystävää. Luulin sanoneeni sen riittävän selkeästi.
Hiljalleen Vivi tunsi silmiäensä kostuvan. -"En voi uskoa tätä todeksi."

Molemmat vaikenivat yhtäkkiä.

-Pa! Paali! Voltti jokelsi innoissaan Paulille. Paul hymyili tälle valloittavasti. -"Niin, se on minun nimeni."

Vivi unohti kiukkunsa isälleen. -"Voltti! Hän sanoi juuri ensimmäisen sanansa!"
Siskonsa ilakoimiset eivät Volttia juurikaan kiinnostaneet, vaan kaiken hänen huomionsa vei Paul.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ilta oli yhtä katastrofia. Vivi oli hyvin pettynyt isäänsä ja surkutteli sitä, että jos hänen äitinsä olisi ollut läsnä, olisi ilta ehkä sattunut joten kuten menemään edes kohtalaisesti. Mutta ei, hänen isänsä oli raivoissaan ja niin oli Vivikin.

Joku koputti ikkunaan. Vivi säpsähti. -"K-kuka siellä?"
Ikkuna aukesi hiljaa ja hänen onnekseen sieltä kömpi Paul. -"Anteeksi, minulla on sinulle jotain kerrottavaa."

-Rakastan sinua, Paul kuiskasi hiljaa.



Heidän huulensa koskettivat toisiaan ja Vivi saattoi tuntea Paulin silkin pehmeät huulet. Suudelma oli kevyt kuin hyöhen.

Lempeästi Vivi irrottautui Paulin lempeästä otteesta ja istahti sängylleen. -"Minua väsyttää... Ei kai sinua haittaa, jos lepuutan hetken silmiäni?"
-Toki, lepuuta vain, Paul sanoi ja kiskaisi neuleen yltään. -"Sinuakaan ei varmaan haittaa, kos otan nämä kosteat vaatteet päältäni, sillä ulkona satoi."

-Ei haittaa, Vivi mutisi uneliaana ja veti peiton korviinsa. Paul istahti sängyn laidalle.


-Miksi isäsi suhtautuu asiaan tällä tavoin? Tai siis... En minä miestäni näytä ulospäin kauhean vaaralliselta.
Vivi ei vastannut, sillä hän oli vaipumassa uneen. Hän kuuli vaivoin päässään Paulin kuiskauksen.

Paul vetäytyy kerälle kuin kissa. -"Kuitenkin... "
Helmehtävät kyyneleet valuivat pitkin Vivin poskia. Hänen alahuulensa väpätti ja hän varoi tarkoin, ettei Paul huomaisi hänen reaktiotaan. Hän pysyi siis vaiti.
-Minä otan siitä selvää, Paul totesi uhmakkaasti.

-Nukutko sinä? Paul kuiskasi ja siirtyi lähemmäs Viviä, tämän viereen.

-Voi sinua..., Paul hymähti ja kosketti Vivin hiuksia lempeästi. -"Ei. En anna periksi. Jos isäsi vastuuta seurusteluamme, niin voi voi. Minä en aio niin helpolla luopua leikistä."

Vivi nyyhkäisi hyvin hiljaa. Hän rakasti Paulia paljon, niin paljon kuin puolessa vuodessa toista kykenee rakastamaan. Hän ei tahtoisi menettää tätä. Paul nousi vastahakoisasti sängyltä. Kello oli lähes kaksi aamuyöstä ja hänen olisi määrä olla pesulalla kuudelta.

Paul kiskaisi pehmeä villapidan ylleen ja katosi ikkunasta. Hetken Vivin saattoi kuulla hänen vaimeat juoksuaskeleensa, jotka nekin kaikkonivat aikanaan.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Helinä oli kuullut uutiset Paulista. Häntä kismitti syvästi miehensä käytös. Olihan Vivi jo iso tyttö, kyllä hän osaisi päättää omista asioistaan, Helinä ajatteli.

-Salama, Helinä aloitti saarnansa. -"Miksi suhtaudut Vivi poikaystävään niin... kielteisesti?"
Salama ei saanut sanaa suustaan. -"Minä... Asia on katsos niin, etten..."
-Niin?
-No... Olessani nuori, siskollani oli poikaystävä. Pidin hänestä itsekin, olihan hän mukava ja leikki välillä kanssani ja vei minut kouluun avoautollaan. Mutta hän..."

-Kulta, Helinä kuiskasi lempeästi hennolla äänellään. -"Kerro vain."
-Siskoni... hän kuoli poikaystävänsä takia. Hänen poikaystävänsä oli mukana Satiinan teurastuksessa.
Helinä ymmärsi Salaman tarkotusperät erittäin hyvin. -"Etkä tahdo, että tyttärellemme käy samaa? Että ihminen, johon hän luottaa, pettäisi hänet, oli kyseessä sitten  toisen suuteleminen... tai murha." Salama laski päänsä kumaraan. Hän oli puhunut suunsa puhtaaksi.

Helinä kuitenkin jatkoi: -"Ja vaikka et itse edes haluaisi luottaa Pauliin... Anna Viville mahdollisuus. Osoita hänelle, että hän jo mielestäsi kyllä vanha päättämään asioistaan itse."
-Mutta... En tahdo päästää hänestä irti. Haluan, että hän on ikuisesti oma pikkutyttöni.
-Sellaista se on lasten kanssa, Helinä hymyili. -"Kai haluat luottaa tyttäreesi? Antaa hänelle mahdollisuuden?"

-Tahdon, Salama kuiskasi.
-Kulta, tämä laittamasi ruoka on ihan palanutta, Helinä tirskahti ja keskeytti dramaattisen hetken.
-No anteeksi, Salama vastasi muka vakavissaan. -"Olin niin vihanen Paulille."
-Saat anteeksi, Helinä vastasi ja kietoi suloisesti sormensa Salama sormien ympärille. -"Rakastan sinua."

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Magnettojen elämä lähti käyntiin vallan mainiosti Salaman hyväksynnän ansiosta. Paul otettiin ilomielin perheeseen, erityisesti Helinä piti Paulista kovasti. Vivi oli mielissään, sillä se oli merkki heidän yhteisen onnensa hyväksymisestä.


-Kiitos kun autoit minua ostosten kanssa. En tiedä, kuinka olisinb pärjännyt ilman kantoapuasi, Vivi kiirehti kiittämään Paulia.
-Nää, ei se niin kamalaa ollut. Harmi kun sade yllätti.

Vivi hymyili leppoista hymyään: -"No eihän se haittaa, olihan meillä sateenvarjo."
-Niin.

Vivi henkäisi. Lämmin ilma hyörystyi pikkupakkasessa. Oli jo lokakuu.
-O-olen miettinyt erästä asiaa, sanat takeltelivat Vivin kurkussa. -"Tiedäthän, olemme seurustelleet jo puolitoista vuotta ja olen muutaman kuukauden kuluttua 18..."
-Niin olet. Josta puheenollen, mitä haluat lahjaksi? Pauli hihkaisi innoissaan.
-Äläs nyt vaihda keskustelun aihetta. Tai oikeastaan, asia liittyy hyvin pitkälti siihen. Ensiksi haluan kysyä sinulta, rakastatko minua.

Paul naurahti hermostuneesti. -"Tietenkin! Rakastan sinua eniten maailmassa."
-Jos todella rakastat minua... Äh, anteeksi, tämä kuulostaa niin typerältä. Jos todella rakastat minua, haluaisitko muuttaa asumaan kanssani, aivan kahdestaan?
Innostus Paulin silmissä muuttui, eikä Vivi tiennyt, oliko se hyvä asia.
-Kyllä. Sinun täytyisi vain käydä koulut loppuun ja jos saisin vanhempiesi suostumukset, niin mikäs siinä, Paul vastasi ääni kireänä.
-Jos todella rakastat minua... haluaisitko minut morsiammeksesi?

-Kyllä, haluaisin sinut morsiammekseni, Paul vastasi peläten kuulostavansa itsekkäältä. -"Haluaisin, haluaisin oikein kovasti."
-Jos todella rakastat minua... haluaisitko lapsen kanssani?

Paul jäykistyi. Nuo sanat, jotka hän juuri kuuli, saivat hänet hämilleen. Niin hämilleen, että vaikka hän olikin itsevarma ja nokkela suustaan, hän jäi täysin sanattomaksi.
-Haluaisitko? Vivi kysyi hymyillen, kuin hän juttelisi niinkin arkisesta asiasta kuin säästä.
-En, Paul vastasi kankeasti. -"En haluaisi."

Paul kääntyi Vivin puoleen eikä tätä hymyillyttänyt. -"Tajuatko sinä, mitä raskaus tekee ruumiillesi? Tajuatko sinä yhtään! Asettaisit itsesi hengenvaaraan!"
-Mutta, minä luulin...
-Luulit mitä luulit, mutta tuohon kohtaan en voi suostua! Raskaus... Se pilaisi sinut. Olet liian nuori saamaan lapsen.
Vivi tunsi silmiensä kostuvan. -"Jos olen liian nuori saamaan lapsen... Miksen ole liian nuori sinulle?"

-Vivi, ehkä olet ehkä et. Ehkä minä olen vain niin yksinkertaisen itsekäs, etten tahdo jakaa sinua muille. En tahdo jakaa sinua lapselle.
-Mm...
Paulin säihkyvät silmät nauliintuivat Viviin. -"Vivi, minä todella rakastan sinua. En tiedä kuinka sen voisin todistaa... Elämässäni mikään muu ei merkitse kuin sinä yhtä paljon."

-... Ymmärrän, Vivi kuiskasi suloisesti. -"Toivoisin sinun vain... ajattelevan asiaa."

Vivi käänsi selkänsä Paulille. Heidän olisi mentävä sisälle ja heti, sillä vaikka heillä olikin sateenvarjo, se ei estänyt kastumista.
-Viedään tavarat sisälle, Vivi sanoi ja asteli kohti ovea. -"En usko niistä olevan kovasti iloa märkinä."
-Niin.

Yhtäkkiä Vivi kääntyi ympäri. -"Lupaathan miettiä asiaa?"
Paul nauroi iloisesti: -"Toki, lupaan miettiä."

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

-Tuota, Paul aloitti. -"Halusin viedä tyttärenne vihille."
-Tyttäreni? Kenet heistä? Salama hätäili vastaten nopeasti. Paul katsoi häntä kummastuneena.
-Eikö teillä olekin vain yksi tytär?

-Aivan aivan! Salama hihkaisi epätoivoisena. Heidän välille syntyi kiusaannuttava hiljaisuus.
-No, Paul kysyi hiukan kiukkua äänessään. -"Miten mahtaa olla? Suostutteko?"

-Ai, että suostunko... Hm... No kaipa minun täytyy, ei tässä muutakaan vaihtoehtoa ole.
-M-muuta vaihtoehtoa? Ettekö haluaisi, että tyttärenne ja minä menisimme naimisiin?
Salama hymyili lempeää, isällistä hymyään. -"Ymmärrätte minua varmasti joskus, kun teillä on omia lapsia. Asia on vain niin, etten tahtoisi luopua tyttärestäni. Rakastan tytärtäni ja niin rakastat sinäkin. Annan hänelle itsellensä tilaisuuden valita. "

Paul näytti mietteliäältä nyökäten sitten hyväksyvästi. -"Olette varmasti ollut Viville hyvä isä, ja niin tulette jatkossakin olemaan."
-Kiitos! Salama tuuletti tyytyväisenä.

-Herra Magnetto, koettakaa ymmärtää, että rakastan tytärtänne enemmän kuin muuta. Mutta se ei koskaan tulee ylittämään isänrakkauttanne...

"... Haluan teidän vain ymmärtävän sen."

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

-Vivi, haluan kertoa sinulle jotain, Paul sanoi toiveikkaasti. -"Jotain, mitä varmasti haluat kuulla."

Vivi katsahti Paulia hymyssä suin. Voi kuinka rakastankaan häntä, Vivi ajatteli pienessä koneistossaan. Rakastan niin, että sydämeeni sattuu.
-Mikä mahtaa olla asiasi?

Paul ei vastannut, hymyili vain suloista, vinoa hymyään ja tarrattui Vivin käteen. Hän johdatti Vivin sohvalle istumaan ja veti syvään henkeä. Hän oli selvästi suunnitellun aiemmin, mitä sanoa, Vivi hymyili.

Vivi esitti ymmällään olevaa, vaikka hän tiesi tasan tarkaan, mistä oli kyse. Ehkä hänestä oli vain hauskempaa näytellä tietämätöntä, ken tietää.

Yhtäkkiä Paul polvistui kuin entisajan prinssit ja tarttui Vivin kalpeaan käteen. -"Neiti Magnetto, tulisitteko vaimokseni?"

Vaikka kaikki meni Vivin odotusten mukaisesti, hän silti yllättynyt. Hän oli halunnut naimisiin, totta vie, mutta nyt, kun sen aika koittaa, se tuntuu valtavalta, sitovalta päätökseltä.
-Minä... Suostun, Vivi vastasi ja hänen äänensä hohkasi onnellisuutta. -"Suostun tietysti!"

Paul nousi ja kiitti kohteliaasti.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Yhdessä vanhempien kanssa sovittiin, että häät olisivat puolen vuoden kuluttua ja vihkiminen tapahtuisi Magnettojen kotona. Helinä innostui asiasta kauheasti ja aloitti juhlien suunnittelun välittömästi töiden ohella. Paul taas yritti sopeutua Magnettojen perhe-elämään, parhaansa mukaan.

Voltti oppi viimein pottatouhut. Pian alkaisi esikoulu ja tämä jännitti pojankoltiaista kovasti. Onneksi hänen tuki ja turvansa, Paul- setä, oli aina auttamassa ja valmiina.

Vivin kaikki aika kului niin kouluun kuin läksyihin, mutta niin myös häiden suunnitteluun. Se oli ajoittain niin voimia viemää, että pikkupäikkärit tulivat tarpeeseen.

Salama koitti ystävystyä Paulin kanssa heittelemällä palloa näin miesten kesken. Heittely sujui mukavasti, lukuunottamatta muutamaa 'heittovirhettä', jotka inhottavasti iskeytyivät Paulin otsaan.

Rakkaus Vivin ja Paulin välillä oli puhjennut kuin uuteen kukkaan. Molemmat olivat niin onnellisia ja odottivat tuota suurta päivää, jolloin he virallisesti olisivat 'herra ja rouva Magnetto'.

Hääsuunnitelmat olivat kutakuinkin selvät. Vieraita kutsuttaisiin noin parisenkymmentä ja ruokailussa avuksi pyydettäisii Belladonnapoukaman maineikasta pitopalvelua. Vivi halusi ehdottomasti, ettei hänen hääpukunsa olisi valkoinen, sillä hän halusi erottua joukosta, ei vain nuorella iällään, vaan myös pukeutumisellaan.

Silloin kun aikaa oli, Vivi opetti Paulille pianonsoiton alkeita. Vaikka Paul oli sävelkorvaton, soittaminen sujui kuin sujuikin yllättävän hyvin.

Vivi oli kuitenkin itsestään hieman huolissaan. Miksei minulla voi olla voimia, kuten Nimillä? Salama toitotti kyllästymiseen asti, että ilman voimia Vivin elämä olisi paljon helpompaa, mutta Vivi ei uskonut tuota. Hänkin tahtoi supervoimia. Vivi päätti kuitenkin odottaa, jos voimat vaikka putkahtaisivat yhtäkkiä. Paulille Vivi ei ollut kertonut mitään. Mitä suotta, sillä todennäköisyys voimiini on erittäin pieni, Vivi naurahti huojentuneena.

Nim taas huomasi voimiensa voimistuneen huomattavasti. Hänen voimansa olivat eläimelliset,  kuulo oli tarkka, näkö pimeässä loistava... Sosiaalisesti Nim kuitenkin oli muita jäljessä. Hänellä oli tapana härnätä toisia koulussa sekä auheuttaa tahallaan riitaa sekä kaaosta. Vanhemmat olivat aivan pulassa poikansa kanssa, mutta he lohduttautuivt ajatuksella, että pian Nim olisi täysi-ikäinen ja vastuuntuntoinen, sekä lopettaisi typerän käytöksensä.

Kaikkien iloksi Paul  sai vihdoista viimein ylennyksen töissä, sillä pomo oli viimein nähnyt hänen panostuksensa. Näin ollen Paul nimitettiin toimitusjohtajaksi.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Hääpäivä lähestyi uhkaava vauhtia. Vivi laittautui mahdollisimman kauniiksi, tosin hyvissä ajoin etukäteen, lähes neljää tuntia ennen vihkimistä. Hän halusi olla ajoissa valmis ja niin hän olikin. Aikansa kuluksi hän päätti soittaa tulevalle aviomiehelleen, ihan kysyäkseen kuulumisia ja tunnelmia.

-Huomenta kulta, Vivi visersi puhelimeen. -"Ethän nukkunut enää?"
-No, sanotaanko näin, että en nyt nuku enää, Paul naurahti uneliaasti. -"Mitä asiaa sinulla on?"
-Ei oikeastaan mitään. En vain keksi tekemistä. Anteeksi kun soitin.

-Ei se mitään, Paul vastasi. -"Ymmärrän, että sinua hermostuttaa kihlaus."
-Kiitos, Vivi huokaisi onnelisena. -"Rakastan sinua, kun olet niin ymmärtäväinen ja... ystävällinen. Ymmärrät aina, mikä on minulle parasta."
Paulin ääni kuulosti todella iloiselta: -"Kiitos... Vai, että minäkö ymmärtäväinen..."
-Minä taas pidän sinussa..., Paul aloitti, mutta vaikeni.

-Niin? Miksi vaikenit?
Paul vaikutti hermistuneelta: -"En oikeastaan tiedä, mitä sinussa rakastan. Sinussa on vain... jokin tietty asia, joka vetää minua puoleensa. Ikäänkuin tuoksut tosi hyvältä ja en saa sinua mielestäni... Olet kuin rauhoittavaa, enkä koskaan voi saada sinusta kylläkseni."
-Et tiedä mitä minussa rakastat? Vivi kuiskasi ja jäykistyi pelosta. Hän oivalsi jotain, jotain aivan kamalaa, mitä hänen ei olisi kuulunut oivaltaa.
-En tiedä... Olen pahoillani, niin asia vain on. Mutta ei se minusta ole huono asia! Paul kiirehti sanomaan. -"Pikemminkin hyvä asia. En tunne samanalaista vetoa toisiin."

-Vivi? Oletko kunnossa? Vaikenit kummasti yhtäkkiä?
Vivi pyyhki kyyneleet silmistään. -"O-olen kunnossa, ei hätää, ei hätää."

-Aivan varmastiko?
-Kyllä, kyllä. Suljen nyt puhelimen, hei nyt!

Kauhusta kankea Vivi sulki puhelimen hiljaa. Hän asteli pukeutumishuoneen perällä olevan ikkunan luokse. Sen ikkunan luokse, josta Paul oli tullut niin monesti sisään, ettei Vivi edes muista kaikkia kertoja.

-"Kuinka saatoin..."

-"... Kuinka saatoin olla niin tyhmä."

Osan 10 loppu. Huh, aika ankstaaviin tunnelmiin jäätiin tälläkin kertaa. No, ensi osa tulee jälleen pian, se ei tule nimittäin olemaan kovin pitkä. Vielä loppuun pari kevennyt kuvaa... tai pikemminkin pelini bugittelua...

Bugitus johtuu siitä, että vähän leikiskelin poseboxeilla. No, mitä tästä opimme, älkää leikkikö :D

Korvaavat koulupuvut eivät sitten nähtävästi toimi + kaunotar menneisyydestä :D

Lopuksi vielä kasvanut Voltti, jonka 8- vuotissynttäreitä viettettiin kahta viikkoa ennen häitä :)

Kommareita pyytelisin :>