Nohniih, osa 11 on valmis. Tuo avauskuva on aika järkky. Nuo brushit... -.-' Aikaa ei ollut kauheestiviimeistellä tätä, kauhea kiire nykyään kokoajan, mutta toivottavasti pidätte! Näin kauheasti vaivaa ja lisäksi tietokoneeno vähän jökittelee. Jotuisikohan ladattavien määräsrä...? //Susiprinsessa

"... Kuinka saatoin..."

"... Olla niin typerä."

Miksi en tajunnut sitä aiemmin, Vivi ajatteli epätoivoisena. Nyt olisi liian myöhäistä... Vai olisiko? Ehtisinköhän vielä? Ottaisinkohan riskin?

Ikkuna räksähti rikki ja tuhannet pienet lasinsirpaleet lentelivät ilmassa.
-Auts, huuleni, Vivi parahti hiljaa. Nyt ei kuitenkaan olisi aika jäädä surkuttelemaan haavaa huulessa. Nyt olisi paettava. Ja pian. Vivi hyppäsi kevysti ikkunasta alas. Vaikka matka oli melkoinen, hänen ei jostain syystä käynyt kuinkaan.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vivi ei nukkunut. Hän oli niin hiljaa kuin suinkin ja kuunteli Valdon tuhinaa. Se rauhoitti häntä kummasti.

Moneen tuntiin ei Vivi ollut kyennyt ajattelemaan rauhassa. Hänen päässään oli vain soinut 'Pakoon! Pakoon!' kuin viimeistä päivää. Mistä kaikki se johtuu? Miksi Vivi karkasi rakastavan sulhonsa luota, juuri ennen häitään? Miksi hänen rinnallaan oli Valdo?

Soittaessaan tulevalle aviomiehelleen, Vivi oli tajunnut jotain aivan kamalaa. Hän oli havainnut voimansa.

Vivin voima poikkesi muista melkoisesti, sillä hän käytti voimaansa tiedostamatta. Tuo voima oli ollut hänellä jo ties kauan, suurinpiirtein yhtä kauan kuin Nimillä. Kuitenkin vasta usean vuoden jälkeen hän oli tajunnut sen. Voi miksi, voi miksi, Vivi parahti mielessään.

Vivi oli erityinen. Juuri niin kuin hän oli toivonut. Mutta näin erityinen hän ei sentään halunnut olla.

Hän kykeni hallitsemaan muiden mieltä. Hän sai muut erityisesti pitämään itsestään. Kuten Paul sanoi, Vivissä oli jokin mystinen voima, joka veti muita puoleensa. Niin rehellinen kuin Vivi oli, hän ei vain kyennyt elämään enää sekunttiakaan rakkaudessa, jota ei ansainnut.

Ja sitä paitsi, miksi hemmetissä Paul olisi rakastunut minuun muutenkaan? Mitä sen ikäinen mies näkee ikäisessäni kakarassa?

Heti sitä ajattelee, että elämähän on helppoa, kun muuta rakastavat jo valmiiksi. On kuin... heroiini narkkarille, viinaa alkoholistille... Sitä parasta, mitä ihminen voi saada. Mutta haluaako kukaan elää sellaista elämää, jossa tietää, että toinen ei rakasta oikeasti.

Vivi käänsi kylkeä Valdon tavoin.

Valdo...

Miksi hän oli Valvon vierellä? Sitä ei Vivikään muista. Hän muista eilisestä vain pakomatkan, liftauksen, ystävän isoveljen tapaaminen rautatieasemalla ja tämän kotiin. Kaikki tuo on niin hämärää ja utuista, mutta Vivi on kiitollinen, että Valdo otti tämän kotiinsa. Eihän Valdo ollut Viville mitään velkaa, olihan tämä vain siskonsa ystävätär.

Vivi tunsi huonoa omatuntoa. Olihan hän Valdon luona ainoastaan kykyjensä ansiosta. Tuskinpa Valdo olisi häntä majoittanut, mitä iloa tälle olisi ollut 18- vuotiaasta teinistä? Tai no, paljonkin iloa, mutta ei sellaista iloa, jota hän varmasti olisi halunnut.

Hän ei voisi viipyä Valdon luona kauaa, käyttää hyväkseen tämän heikkoutta. Ehkä muutama pari päivää, sen jälkeen Vivi olisi kyllin virvonnut jatkaakseen matkaa.

Valdo näytti heräilevän ja Vivi päätti nousta ylös sängystä.
-Valdo, oletko hereillä?
-Nh... Kyllä...
-Tuota, voisitko kyyditä minut tänään keskustaan? Haluaisin soittaa yhden puhelun.

-Sopiihan se, Valdo mutisi uneliaasti. -"Mutta mikset halua soittaa täältä?"
-H-haluan vain nähdä keskustaa, siinä kaikki, Vivi keksi. Todellisuudessa hän ei halunnut soittaa Valdolta, siilä fiksuna isänä Salama jäljittäisi puhelun ja kertoisi Paulille tämän piilopaikan. Paul oli viimeinen ihminen, jonka Vivi tahtoi tällä hetkellä tavata.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Aamu lähti käyntiin hitaanlaisesti. Vivi oli paikassa jossa hän ei ennen ole ollut, eikä sen vuoksi juurikaan uskaltanut koskea paikkoihin saatika ottaa jääkaapista mitään. Vihdoin Valdokin sai itsensä kammettua sängystä ja Vivi pääsi nauttimaan pöydän antimista.

Aamuisella lenkillä olleessaan Valdo oli löytänyt suloisen, harmahtavan kissan, johon Vivikin ihastui ikihyviksi. Eläinrakas kun oli, päätti Valdo ottaa kissan hoiviinsa kunnes sen omistaja löytyisi. Vivi oli siitä iloinen, sillä hän oli aina pitänyt eläimistä.

-Niskani ovat hieman kipeät, Valdo totesi ja hieroi niskaansa. -"Eilisestä."

Vivi pysähtyi. -"E-eilisestä? Mitä silloin tapahtui?"
-Ai, et muistakaan, Valdo naurahti. -"No, olit jotenkin sekaisin kun noukin sinut kyytiini. Sitten kannoin sinua reppuselässä tänne kotiini kolmisen kilometriä ja lisäksi..."

Hätääntynyt Vivi hyppäsi sohvalle ja Valdo istahti hänen vierelleen.
-Siis mitä? Olinko minä noin kamala! Ja muuten, Vivi kiljaisi ääni käheänä. -"Miksi nenäsi punoittaa ja siinä on laastari?"

"... Tuota..."

"...Muistaakseni nyrkkisi jotenkin suhahti siihen."
-Aah! Anteeksi! Olen pahoillani! Vivi huudahti kuin sähköiskun saaneena, mutta Valdo vain nauroi sanoen, ettei se haittaa.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

-Vivi, olen pahoillani, etten ehtinyt kyyditä sinua tänään keskustaan, Paul sanoi vakavana. -"Oli vain kaikenlaista."
-Ei se mitään. Ehtiihän sitä huomennakin.

-Vivi... Miksi lähdit kotoasi? Onko teillä sattunut jotain?
Vivi katseli varpaitaan: -"Ei... Kaikki on kotona hyvin. Minulla ei ole vain kaikki aivan kohdallaan."

Vivi piti tauon. Valdo katsoi tätä kysyvästi, kuin odottaen Vivi vastausta, mutta kun sitä ei kuulunut, hän avasi suunsa itse: -"Tiedän, ettei asia minulle kuulu, mutta olen huolissani sinusta. Olet juuri valmistunut lukiosta. Olet niin nuori... Mikä tahansa sinussa onkaan pielessä, se varmasti korjaantuu ajan myötä. Olen varma siitä."

-Ja sitä paitsi..., Valdo jatkoi. -"Pidän sinusta. Pidän oikein kovasti."
Vivi säpsähti. Äkkiä hän muisti voimansa. -"Älä, se ei ole oikein."

-Ei ole oikein? Mitä tarkoitat?

Kuului syvä, rauhallinen huokaisu. -"Valdo... Minusta tuntuu, ettei nyt ole hyvä hetki tälläiselle. Ihan totta."
Valdo oli nyreä. -"Miten niin ei ole?"
-Sanotaanko näin, etten ole sellainen kuin kuvittelet.
-Ymmärrän. Mutta haluan sinun tietävän, että jos sinulla ei ole joskus paikkaa, minne mennä, olen aina valmis. Sinulle.

-Kiitos Valdo, Vivi vastasi eikä halunnut väittää vastaan. Olihan se aika lohduttavaa ajatella, että oli todella joku, joka välittäisi, olisi tilanne mikä tahansa. Tosin tilanne oli sellainen, ettei Valdo oikeasti pitänyt Vivistä. Sen muistaessaan Vivi tuli surulliseksi.
-Antaisitko muuten Chuckille ruokaa? Valdo kysyi äkkiarvaamatta.
-Chuckille?
-Sille löytökissalle. Muistatko?

-Voi sinua söpöliiniä, Vivi leperteli Chuckille. -"Mitä mielesi tekee?"
-Vivi!

-Mitä! Puhuitko sinä!
-Kyllä. Tulin etsimään sinua.
-Chuck, miksi ihmeessä?

-En ole Chuck. Olen Nim.
-Nim! Mitä ihmettä sinulle on tapahtunut? Miksi olet kissa, miksi olet tällä, mitä tämä kaikki...
Nim kallisti päätään ja hymyili kujeilevasti: -"No, hääpäiväsi aamuna, kun heräsin, havaitsin muuttuneeni kissaksi. Se johtuu luultavasti voimistani. Kissamaiset voimani ovat jotenkin ottaneet minusta vallan ja olen muuttumassa yhä enemmän kissaksi. Kykenen palautumaan ihmiseksi, mutta se ei enää onnistu kovin usein."

-Mutta miksi olet täällä?
-Tulin varoittamaan sinua. Hääpäiväsi aamuna ovellemme tuli outo mies. Hän kyseli sinua ja jotain naista, josta isä ei suostunut puhumaan. Isä hääsi hänet pois ja nyt olemme muuttamassa, Nim puhui nopeasti ja lipaisi huuliaan. -"Ei ole enää turvallista asua Belladonnapoukamassa."
-Mutta miksi ei ole? Mitä on sattunut?
-Vivi, se mies tiesi jostain syystä meistä. Se mies tiesi, että olemme erilaisia. Luojan kiitos, hän ei tiennyt aivan kaikkea, kuten, että olemme robotteja.

-Hyvä, Vivi huokaisi ja hymyili. -"Olet kyllä aivan mahdottoman lutuinen kissana!"
-Tiedän, Nim myhäili omahyväisesti. -"Kissana on mukavaa. Valdo on oikein hyvää huolta minusta."
-Niin.
-Vivi, aiotko sinä palata Paulin luokse? Ja, anteeksi kun utelen, mutta miksi lähdit?

Vivi kertoi syynsä Nimille joka nyökkäsi hyväksyvästi. -"Oletko kuitenkin varma, että teit oikein?"
-En tiedä. En voi kuitenkaan elää valheellisessa rakkaudessa.
Nim silitti tassullaan Vivin poskea lohduttavasti. -"Uskon, että teit oikein. Mitä minä olen sinua neuvomaan."
Vivi tarrautui Nimiin ja halasi tätä pitkään. Nim kehräsi.

-Olet hyvä veli, Vivi tokaisi. -"Kiitos, että tulit varoittamaan minua."
-Työni on siis tehty. Se tarkoittaa, että lähden.
-Lähdet? Vastahan sinä tulit!
Nim nosti päätään ja Vivi silitti Nimin sileää turkkia. -"Äiti sanoi, että minun on palattava heti, kun olen kertonut sinulle. On liian vaarallista olla yksin."
-Tiedän.
-Lupaathan palata pian kotiin? Nim uteli. -"Olemme huolissamme sinusta."
-Lupaan.

-"Hyvästi."

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pian koitti aamu ja Valdo valmistautui kyyditsemään Vivin kaupungille. Viviä jännitti, sillä hän ei tiennyt, mitä tuleman piti.

-Kyllä äiti, Vivi mutisi puhelinkopissa. -"Kaikki on hyvin. Tulen muutaman päivän päästä kotiin. Tarvitsen nyt vain hieman omaa aikaa. Hei hei, pusuja isälle! Heippa!"

Vivi painoi puhelimen hiljaa paikoilleen. Tyhjä olo valtasi hänet. Nyt Vivi oli selittänyt asiat vanhemmilleen, mutta entä Paul? Hänkin varmasti vaati selityksiä, mutta juuri nyt ei ollut niiden aika. Ainakaan Vivin mielestä.



Voi ei, Vivi ajatteli hätääntyneenä. Pakoon hän ei enää ehtisi juosta, ei sitten millään. Nyt oli hoidettava homma kotiin, oltava asiallinen ja ennenkaikkea hienotunteinen.

-Hei, Paul sanoi ja hymyili aurinkoisesti.
Vivi koitti hymyillä takaisin mahdollisimman ystävällisesti. -"Hei sinullekin." Näiden kahden välille lankesi kiusaannuttava hiljaisuus.
-Tuota, Vivi aloitti hiljaa. -"Kuinka voit?"
-Loistavasti! Aurinko paistaa, tulin juuri parturista, kahvi maistuu taivaalliselta...

Paul kumartui Vivin ylle halaten tätä hiljaa. -"Oikeasti, en voi hyvin. En voi unohtaa sinua. Tule takaisin."
-Ei. Paul, tiedän, että sinusta tuntuu kamalalta, mutta niin tuntuu minustakin. Emme vain voi olla yhdessä.
-Miksi? Johtuuko se jotenkin minusta? Teinkö minä sinulle jotain?
Vivi pyristeli itsensä irti Paulin hellästä otteesta. -"Ei. Vika on minussa. Sinä et tehnyt mitään väärää."

-Mutta...
Vivi katsoi Paulia syvälle tämän silmiin. -"Paul, me emme voi enää rakastaa toisiamme."
-Mutta...
-Sinä et rakasta minua oikeasti. Tämä kaikki on vain valetta.

-Mistä sinä niin luulet? Minä rakastan sinua, se on totta! Olenko joskus muka väittänyt muuta? Paul huusi hätääntyneenä. -"Se on totta!"
-Ei Paul. Älä...
-Luuletko, että suostun, kun minulle sanotaan jotain typerää!

Valdo asteli ripeästi paikalle ja sysäsi Paulin tieltään. -"Vivi, onko sinulla jotain ongelmia tuon tyypin kanssa?"
-Ei... Juttelimme vain.
-Minusta se kuulosti siltä, kuin olisitte riidelleet.
Paulin vaikutti loukatulta. -"Kuka sinua pyysi kertomaan mielipiteesi?"

Vivi huokaisi. -"Hyvästi Paul. Tuskin enää tapaamme."
-Odota! Älä jätä minua!
Valdo katsoi murhaavasti Paulia. -"Kuulit mitä hän sanoi."

Tulevaisuus vaikutti hankalata Vivin näkökulmasta. Hän toivoi vain rakastavan miehen, oman talon ja muutaman lapsen, mutta yhtäkkiä se kaikki näytti kovin vaikealta saavuttaa.
-Haluan kotiin! Vivi kuiskasi Valdolle, joka totteli kuuliaisesti ilman vastaväitteitä.

Osan 11. loppu. Äh, tästä osasta en tykännyt... Kuvat on niin huonoja, tabulaattori sekos joten antakaa anteeksi -.-' Noo, kommentteja haluisin tästä osasta, mahdollisimman paljon, kiitos!

Vielä loppukevennyskuva (Olen alkanut laittamaan näitä vaituisesti). Tämä kuva on yhdestä legacystäni, jota pelasin n. vuosi sitten. Huomatkaa ladattujen ero :D