Tässä osassa kestikin hiukan kauemmin. Lavastamisessa kesti ikuisuus ja peli bugitteli ihan kiitettävästi. Pitäsiköhän alkaa poisteleen hackeja...? Kuvia ottaessa hiffasin, että n. kymmenen 40 posehackistani ei toimi. Osan suosittelen lukemaan pimeässä, muuten osaa kuvista ei välttämättä tajua. No voi, lukemaan siitä! //Susiprinsessa

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Muuton aika koitti ja Magneton ostivat uuden asuntonsa lehti-ilmoituksen perusteella. Ringaa arvelutti hieman tuon asunnon ostaminen, mutta kuullessaan talon olevan kauan sitten eläneen kreivin viikonloppuasunto, hän innoistui. Historia kaikkine kummallisuuksineen oli aina kiinnostanut Ringaa.

Heidän kävelessä kivistä polkua pitkin uudelle kotiovelleen he näkivät erikoista. Kummallisen perheen...

.
-Tervetuloa, nainen tervehti heitä tuttavallisesti. -"Olemme uusia naapureitanne, ihan tuosta vierestä."
Ringa oli mykistynyt naisen kauneudesta. -"Tuota, kiitos paljon."
Nainen naurahti leikkisästi ja viittoili lapsiaan esittäytymään. Toinen lapsista, erittäin suloinen nuori nainen, hymyili ujosti. Pojan ilmettä oli taas vaikea tulkita.
-Hei, tyttö aloitti sievällä äänellään.  -"Olen Pixie Long ja tässä isoveljeni Krister Long."
Satiina hätkähti. K-Krister Long?

-Hm, taidamme jättää teidät hetkeksi rauhaan, niin voitte purkaa matkatavaranne, nainen sanoi. -"Ai niin, unohdin esitellä itseni: Olen Mino Long."

Hän kääntyi ja katseli synkeän portin takana kukoistavaa metsää. -"Varoitan kuitenkin jo nyt teitä, ettette menisi missään tapauksessa tuonne metsään."
Eetu oli äimistynyt: -"Tuota, anteeksi, miksi emme saa?"
Mino kääntyi heihin päin ha hymyili salaperäisesti. -"Se ei ole turvallinen paikka teille." Sen sanottuaan hän lähti lapsiensa kera ja pamautti hiljaa asuntonsa oven kiinni.

Magnetot kääntyivät ympäri nähdäkseen oman talonsa. Talo oli iso, loppujen lopuksi aika samaa kokoluokkaa kuin edellinenkin. Edellinen omistaja taisi hieman liioitella neliöidin määrää, Eetu ajatteli. Talo vaikutti kuitenkin loppujen lopuksi hyvältä, jos hieman ruosteisista ovenkarmeista ei välittänyt.

Salama virnuili pirullinen ilme kasvoillaan: -"Äiti, minä pidän tuosta talosta. Onko se kummitalo?"
Ringa naurahti: -"No ei tietenkään ole, kultaseni. "

-Mitäköhän kummaa tuossa metsässä oikein on? Minusta se näyttää aivan tavalliselta, Eetu päivitteli. -"No, kuka haluaa nähdä oman huoneensa?"

Ringa ja Salama kiljaisivat yhtä aikaa 'minä' ja rynnivät sisälle.
-Minä ajattelin käydä wc'ssä, Satiina mutisi. -"Automatka kesti varmaankin 100 tuntia."

-Hyi, tää vessa on ihan kälynen, Satiina ruikutti. Tiilisiltä seiniltä rapisi turkoosi maali ei ollut järin kaunista katsottavaa. Onneksi pytty on seltään uusittu, Satiina ajatteli.

-Jes, Satiina jatkoi valitusta. -"Mä oonki aina halunnu, että muut näkee kun teen tarpeeni." Ikkuna olikin aika oudossa paikassa. Satiina kirosi mielessään talon arkkitehdin. Kuka typerys rakennuttaa ison ikkunan kylpyhuoneeseen?

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Salama oli innoissaan uudesta kodista. Vaikka talo oli iso ja hieman pelottava, se ei häntä hillinnyt.
-Äiti, sohvat testattu!
Ringa katsoi lastaan, joka hyppi onnellisena ylösalas.

-Kulta, jos tulisit istumaan tänne viereeni. Haluan keskustella eräästä aiheesta.
Salama hyppäsi alas sohvalta ja kipitti hiljaa äitinsä viereen.
-Mistä me keskustelemme? Hän kysyi uteliaasti.

Ringa kuiskasi hiljaa, ettei kukaan kolmas osapuoli kuulisi heidän keskusteluaan: -"Pitäiskö meidän kertoa Eetulle, keitä oikeasti olemme?"
-No totta kai! Mietinkin, miksei me olla vielä kerrottu!
-Pelkään, Ringa sanoi vakavana. -"Pelkään, että kertomalla totuuden, menetän hänet. Pelkään, että hän alkaa inhota minua."

-Hän on meidän isä ja sinun miehesi. Kyllä hän varmasti ymmärtää.
Ringaa alkoi yhtäkkiä hymyilyttämään huomatessaan purkavansa huolensa nuorelle pojalle.

Ringa noustessa sohvalta Salama jatkoi: -"Hänen täytyy ymmärtää. "
-Se nähdään illalla, Ringa vastasi.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

-"Olen niin...

"...yksin."

-Satiina, näytät siltä kuin miettisit jotain kuumeisesti, Krister naurahti huolettomasti.
Satiina havahtui mietteistään. -"Hm.. joo."

-No, Krister jatkoi hieman yllättyen. -"Kuinka sinulle on mennyt? Emme ole nähneet aikoihin."
-Ihan kiitettävästi.
-Et kai ole ollut yksinäinen? Kristerin katse muuttui huolehtivaksi. Satiina tunsi olonsa typeräksi. Miksi hän valehteli vanhalle, hyvälle ystävälleen?
Satiina katseli ujona varpaitaan: -"Olen minä ollut vähän yksinäinen."

Äkkiarvaamatta Krister tempaisi Satiinan syleilyynsä. Krister tuoksui hyvältä, Satiina hengitti hiljaa hänen hiustensa tuoksua.
-Tuoksut hyvälle, Krister kehräsi hiljaa. Jännitys valtasi Satiinan.
-E-en minä oikeastaan.

-Tiedätkö mitä, Krister kysyi nopeasti katse porautuneena Satiinan kauniisiin silmiin.
-Hm?
-Minulla oli sinua...

"...kauhea ikävä."

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Eetu saapui väsyneenä töistä. Työt kävivät aina vain uuviúttavimmiksi. Laahaavin askelin hän kävelee yläkertaan, niin hiljaa kuin mahdollista, ettei herättäisi muita. Makuuhuoneen oven avatessaan hän melkein karjaisee: Ringa seisoo aivan hänen lähellään ja hymyilee viattomasti.

-Älä, älä enää ikinä pelästytä minua noin.
Ringa hymyilee suloisesti. Se olisi kerrottava tänään. Tänä iltana.

-Kulta, haluan kertoa sinulle jotain, Ringa kuiskaa halaten Eetua lujasti. En tahdo menettää häntä, en tahdo...
-Voit kertoa minulle mitä haluat, Eetu vastaa huolenpitoa hohkaten. -"Mitä on sattunut?"
-Tuota, oikeastaan mitään ei ole sattunut, asia on... ollut niin aina.

Eetu oli ymmällään. -"Mitä oikein yrität kertoa?"
-Eetu, Ringa vastasi ääni säristen. Hänen sydämensä hakkasi tuhatta ja sataa. -"En ole ihminen."

Mitään sanomatta Eetu talutti Ringan sängylle makuuasentoon. Ringa totteli kiltisti, vaikka ei tiennyt, mitä tuleman piti.
-Kuumetta ei tunnu olevan, Eetu tokaisi huolestuneena ja nosti kätensä Ringan otsalta. -"Oletko sairas?"

-Eetu, ei, en ole sairas, usko minua! Ringa tiuskaisi.
Eetu asettui istumaan sängylle hänen viereensä. -"Mikä sinä sitten olet?"

Niin Ringa kertoi koko totuuden itsestään, yhtään yksityiskohtaa unohtamatta. Koko ajan Eetu tuojotti häntä mittän sanomatta, välillä nyökyttäen päätään ymmärtäväisesti. Hän pelkäsi kuolakseen rakkautensa puolesta.
-No, olenko minä ihan kamala? Ringa kysyi ja tunsi syyllisyyden inhottavan piston sydämessään. Voi miksi, voi miksi hän ei ollut kertonut asiaa aikaisemmin.

-Kamala? Et sinä minusta kamala ole. Mietin vain, mikset kertonut aiemmin?
-Koska pelkäsin..., Ringa ei kehdannut sanoa lausettaan loppuun.

-Niin?
-...koska peläkäsin menettäväni sinut, Ringa kuiskasi itkua pidätellen.

-Voi sinua, Eetu sanoi surullisesti. -"Voi sinua."

Eetu suuteli Ringaa ja sanoi käheästi: -"Ei niin voisi käydä."

-"Rakkauteni estää sen. "
Yksinäinen kynttilä paloi pieni liekki heikosti lepatten. Vaikka liekki oli pieni ja kitui, huone täyttyi miltein kokonaan sen valolla. Tuon yhden kynttilän valolla.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Satiina ei saanut millään unta. Hänessä koneistonsa kävi läpi päivän tapahtumia: Muutto, Longin perheen näkeminen, Krister, Krister, Krister... Kristeriä ajatellessaan Satiinan kädet hikosivat ja posket punottivat. Mielessä pyöri koko ajan tämän ihanat sanat, ihana kosketus...

-Äh, minä tulen hulluksi! Päässä ei pyöri mitään muuta kuin Krister! Satiina tuskaili. Uni ei millään ottanut tullakseen. Satiina tahtoi kovasti nähdä Kristerin jälleen, niin kovasti.

Äkkiä Satiina tunsi nälän kouraisun vatsanpohjassaan. Hän oli unohtanut syödä illallista ja nyt maha protestoi asiaa.


Pienin, kevein askelin hän kipitti alakertaan ja avasi jääkaapin oven. Tähteinä oli onneksi lämpimiä voileipiä ja Satiina otti yhden lautaselleen. Hän avasin terassin oven ja istui kulahtaneeseen nahkatuoliin. Ulkona oli niin viileää, että Satiinan iho nousi kananlihalle.

-Pst, Satiina! Kuului kuiskaus. Satiina vilkuili pelästyneenä ympärilleen. Kuka häntä oli huhuillut?

Satiina huokaisi helpotuksesta huomatessaan kuiskuttelijan olevat Krister.
-Hui kamalaa, minä aivan säikähdin, Satiina mutisi suu täynnä leipää. -"Miksi sinä olet ulkona tähän aikaan yöstä?"

-Olen aina ulkona tähän aikaan yöstä. Pidän yöstä. Sitä paitsi silloin voin harjoitella voimieni käyttöä.
-Miksi oikein harjoittelet? Satiina kysyi hiljaa, etteivät hänen vanhempansa heräisi. Hän ei taatusti saisi olla ulkona näin myöhään.

Krister naurahti hiljaa: -"Haluan olla vahva. "
Satiina ei kyennyt sanomaan mitään, hän ei vain yksinkertaisesti keksinyt mitään sanottavaa.
-Hei, Krister jatkoi. -"Tule tänne minun luokseni." Hän katsoi viekoittelevasti suurilla silmillään.
-En minä tiedä...
-Tule nyt vain. Kapua sen kaiteen yli, minä kyllä otan sinut vastaan.
Mahdollisimman ääneti, Satiina kiipesi kaiteelle ja hyppäsi Kristerin lämpöiseen syliin.

-E-en kai ollut liian painava? Satiina kysyi varovaisesti. Hänen sydämensä jyskytti kuin viimeistä päivää.

-Et ollut, Krister hymähti. -"Tule, näytän sinulle jotain."
Pian he saapuivat roskalaatikoille. Oli niin pimeää, että Satiina oli kävellä laareja päin, mutta onneksi Krister talutti häntä hellästi. Satiina onnistui kolauttamaan polvensa vain yhden kerran biojätekeräyslaatikkoon.

-Mitä oikein halusit näyttää minulle? Satiina kysyi hiljaa.
-Halusin näyttää sinulle tämän.

"...Halusin näyttää sinulle rakkauteni."

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Aamu koitti ja Krister soitti Satiinalle kertoakseen, että hän voi kyyditä kaikki aamulla kouluun. Satiina oli innoissaan. Ensimmäinen päivä uudessa lukiossa ja hän pääsisi kouluun lukion kolmasluokkaisen kyydissä. Häntä kuitenkin hieman hermostutti, silla olisivathan Salama ja Pixie myös mukana.

-Kuule Pixie, Krister tuhahti tämän istuessa etupenkille. -"Ajattelin, että Satiina istuisi siinä."
Pixie naamaa väntyy vihaiseksi: -"Väitätkö sinä, etten saa tänä aamuna istua kyydissäsi etupenkillä, vaikka olet kaikki nämä vuodet kyydinnyt minua siinä?"
-Väitän. Hienoa, että tajusit.
Kiukustanut Pixie hyppäsi autosta pois. -"Kävelen sitten kouluun."

-Toivottavasti Pixie ei suuttunut, Satiina mutisi istuessaan autoon. -"En halua esiintyä hänen silmissään röyhkeänä."

-Älä välitä Pixiestä. Hän on nyt... sellainen. Tiedäthän...?

-Voi ei, en minä kehtaa tehdä hänelle näin, Satiina tokaisi ja hyppäsi autosta. -"Jos juoksen, saatan saada Pixien kiinni. Kävelen kouluun hänen kanssaan."
-Mutta...
Salama kiiruhti autolle ja paukautti oven kiinni. Krister starttasi auton ja hän peruutti varovaisesti pois pihatieltä.
-Eikö kukaan muu halunnut istua etupenkillä? Salama uteli. Krister ei vastannut mitään, vaan ajoi kiltisti Salaman kouluun.

Kaikkien koulupäivät sujuivat odotetusti. Salamaa ei karsastettu uudessa koulussa juurikaan ja Satiinalla oli Krister turvanaan. Tulevaisuus näytti kaikista kaikin puolin valoisalta.

-Ja sitten jarrutat hiljalleen, Krister opetti. -"Pikku hiljaa..."
Satiina jarrutti ja auto pysähtyi nytkähtäen. -"Vau! Osaan jo melkein ajaa autoa! Olet tosi hyvä opettaja!"
-Jarrutuksesi ainakin vaativat vielä kertausta, Krister huokaisi ja hieroi kipeytynyttä niskaansa.

-Mitä sanoit? Satiina kysyi samalla kun veti turvavyön pois.
-En mitään. Kuule, Lily järjestää huomenna kotibileet. Ajattelin, jos menisimme yhdessä.
-Mikäs siinä.
Krister nousi autosta ja asteli keveästi Satiinan rinnalle.

-Ne ovat muuten Rock- teemaiset, Krister hyrysi Satiinan korvaan. -"Tule, saatan sinut kotiovellesi."

Mino viedessä roskapussia, hän kuuli nuorten keskustelut. -"Vai että kotibileisiin..."

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Illan alkutunneilla, Salama heräsi huutoon, joka kuului ulkoa. Selvästi miehen huutoon.

-Nh, kuka huutaa apua? Hän mutisi väsyneenä. Huuto oli mystisesti loppunut.

Salaman silmät alkoi lipsua ja hän vaipui uneen. Huutoa ei kuulunut enää sinä yönä.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kotibileilta lähestyi. Satiina ja Krister olivat pukeutuneet samankaltaisiin asuihin, sillä he esittivät Rock- pariskuntaa. Satiina hieman arvelutti heidän tyylinsä, mutta varmasti muutkin saattoivat pukeutua yliampuvasti.

-Tuota, minulta taisi jäädä yksi asia, Satiina kysyi nolona. -"Anteeksi, en viivy kauaa."
Krister virnuili. -"Jotenkin arvasin tämän..."

Tietysti minun piti unohtaa juuri ne kortsut, Satiina manasin mielessään. Koulussa oli valitettu teiniraskauksista ja opettaja oli varoittanut niistä melkein joka terveystiedontunti. Satiina ei halunnut missään nimessä raskaaksi.

Satiina pysähtyi äkisti. Hänet valtasi kummallinen tunne... selittämätön, sellainen, mitä hän ei ollut koskaan ennen tuntenut. Sellainen, että halusi tietää asioita, joita kovasti salattiin. Satiina katsoi metsää. Hänellä oli käynyt muutaman kerran mielessä käydä siellä, muttei koskaan ollut saanut riittävästi rohkeutta.

Nyt rohkeutta oli. Satiina hiveli sormillaan rautaista porttia. Se aukeni naristen ja kapeana tyttönä Satiina luikahti sen raosta.

Omituinen, mätä haju tunki väkisin Satiinan sieraimiin. Oksettava haju oli niin pistävä, että vedet kirposivat silmiin.

Haju unohtui. Hänen edessään oli selli. Selli, jossa oli mies.

-Onko, onko sinulla kaikki hyvin?  Satiina sai vauvoin kysyttyä, niin ymmällään hän oli.
-No miltä näyttää. Olen vangittuna, mies tiuskaisi.
-Anteeksi, Satiina pahoitteli. -"Kuka sinut vangitsi ja miksi?"

-Mino hän vangitsi minut. Syytä en tiedä... olin kai uhka.
Satiina pelästyi. -"Mino? Miksi olit uhka?"
-Tiedätkö sinä, mikä Mino on?
-Tiedän. Hän on robotti, Satiina vastasi. -"Minäkin olen."

Mies perääntyi muutaman askeleen. -"Oletko yksi heistä?"
-En tiedä mitä tarkoit...
-Kuulutko sinä Minon, Pixien ja Kristerin joukkoon?
Satiina ojensi kätensä kerätäkseen voimansa. Hän aukoi räjäyttää kalterit rikki. -"Kuinka tiedät heidät?"
-Koska minä o...

-Koska hän on heidän isänsä, naurahti Mino, joka oli ilmestynyt miehen taakse. -"Voi Eerik- rakas, varo ettet puhu yli suusi."
-Kuinka sinä ilmestyit sinne? Satiina säpsähti.
-Voi, et tiedäkään voimista. Kykenen teleportaamaan itseni minne haluan, kunhan näen paikan. Ja lisäksi...
Kuului korviaviiltävää kitinää ja Eerik kaatui kuolleena maahan.
-... lisäksi saan kenen tahansa aivot sekaisin, kuten juuri näit. 

-Mitä jos vähän leikittäisiin? Mino kuiskasi Satiinan korvaan. -"Isälläsi ei tainnut muuten olla supervoimia, hän ei kestänyt leikkiäni kuin muutaman minuutin."

-I-isä...!

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

-Satiina, mitä sinulle on tapahtunut! Ringa kiljaisi nähdessään tyttärensä kunnon.

-Äiti! Salama! Älkää tulko, Mino...

Mystinen voima painoi Satiinan keveän ruumiin maahan. -"Auh!"

Krister ilmestyi kuin tyhjästä. -"Sinä, sinä nostatit minut ilmaan!"
-Satiina, olen pahoillani...

-Olen pettynyt sinuun, typerys! En ikinä anna pettämistäsi anteeksi!
-Sa...

-Tässä sinulle siitä, kun tapoit mieheni!

-Ja tässä siitä, kun koskit tyttäreeni!

-Köh, Mino kakisteli viimeisillä voimillaan. -"Tiedätkö, miksi teimme näin? Koska robotit voivat nousta valtaan! Se ei ole mahdollista tulevasuudessa, muuta täällä on. Täällä ihmiset ovat niin sinisilmilmäisiä."

Ringa nosti jalkansa päättääkseen, sen mikä oli jo alkanut: -"Minä en ole sellainen. Minä haluan luoda rauhaa."

Salama langetti kuolettavan iskun Kristeriin tämän selän takana. -"Kuka tämzzzz..."
-Kiitos veli, Satiina huikkasi veljelleen.

-Parempaa veljeä ei minulle voitaisi suoda. Kaikki on nyt hyvin... Missä äiti muuten on?

-"...Äiti..."

-"... Pidä, veljestäsi huolta."
-Äiti, minä lupaan...

-Kyllä me tästä selviämme, Satiina rutisti veljeään silmät täynnä kyyneliä. -"M..."
Satiinan lause ei ehtinyt loppuun, kun hän tuupertui maahan äitinsä lailla.

-"...Nh..."
Salama seisoi jähmettyneenä. Vain hän oli jäljellä perheestään.

-Salama. Minä tapoin hänet, Pixie karjaisi vähän matkan päässä. Kaikki se viehkeys, mitä Salama uskoi Pixiessä olevan, rapisi pois.
-Miksi? Tapatko sinä minutkin?

-"..Tapan..."

-"...mutten ihan vielä."

Osan 5. loppu. Anteeksi, sekavuus ^^' Kommenttia :)