Maistiaiskuva:

A. Minua on jo pitkään ahdistanut pursuileva Downloads kansioni. Ladattujani oli siis parikymmentätuhatta, kaikkea mitä olen viimeisen vuoden aikana ladannut. Lataamieni tonttien ja simien mukana on tullut paljon sellaista, mitä en ole halunnut saada, kuten korvaavat vatsamakkarat ja postilaatikot, jotka estivät KK:n toimisen. Kaikkia en edes pysty poistamaan, esimerkiksi korvaavia :---(

B. Magnettojen juoni on levähtänyt kirjaimellisesti kasaan, jonka tajusin jo osassa 9. Juoni lähti kulkemaan vähän niinkuin väärään suuntaan, asiat menivät vähän erilailla kuin piti. Kuten olette varmaan huomanneet, olen ottanut mukaan paljon sivuhahmoja sekä kaikkea muuta.

C: Simsin uudelleen asennuksen myötä vanhoja pelitiedostoja ei voi palauttaa. Tietoni katosivat, pelastin onneksi Inrain SimPellä, joten häne tullaan näkemään tulevissa tarinoissani/legacyissani.

Pahoittelen kaikkea mitä olen tehnyt, mutta niin se vain on, mikään ei kestä ikuisesti. Julkaisen tässä keskeneräisen osan, eli n. 7 % kokonaisesta osasta. Ihmettelette varmaankin laulua, joka kulkee osan mukana. Sen merkitys olisi selvinnyt myöhemmin. Eh haluunut ottaa sitä pois, sillä tuolla laululla on minulle paljon tunnearvoa. Päästän teidän nyt osanysasen kimppuun. Anteeksi vielä kerran kaikesta.

Susiprinsessa, jonka uutta legacya voi seurata tästä.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

"Kun ihmiskunnan aamu vasta alkoi sarastaa,
ja Lappi oli jättiläisten maana.

Oli iltapäivä. Vivi saapui asioiltaan ja avasi oven.
-Eeli, missä olet?
Vivi ei kuullut vastausta.
-Eeli! Missä...


-Ei... Ei... Tämä ei ole mahdollista...! Vivi parahti. -"Ei..."
Eeli makasi liikkumatta, silmät lempeästi suljettuina. Lattia oli tahmainen verestä.
Vivi hengitti raskaasti. Hänen painajaisensa kävisivät toteen.

Niin alkoi kaunis Malla-neito häitään valmistaa,
sulhasenaan nuori uljas Saana.

 

 Vivi kuuli askelia. Lapset olivat päässeet juuri koulusta ja etsivät äitiään.

Inarin kasvoilla häilyi tuttu, lapsekas hymy. -"Äiti, me tult..."

-Älkää tulko. Älkää katsoko, Vivi käski tiukasti. -"Isälle on sattunut jotain kamalaa."
-Teitkö sinä tuon... Äiti? Inari kuiskasi.
-En.

Kaikkialta kansaa saapui Haltiin juhlimaan.
ja kirkonkellot häitä alkoi soittaa.

Vivin tunsi äänensä sortuvan hetlkenä minä hyvänsä: -"Inari -kulta. Vie Ilmari pois, joohan."
-Okei.
-Juoskaa niin kovaa kuin jaksatte. Älkää palatko.
 

-Ky...

Lasten matka loppui kuin seinään tuntemattoman miehen pysäyttäessä heidät.
-Vivi, vivi, vivi, mies nauroi kauhealla äänellään. -"Pitäisihän sinun muistaa, että Kim Slut viimeistelee sen, minkä on jo kerran aloittanut."

Vivi tuijotti Kimin vääristyneitä kasvoja. Kokeet olivat menneet varmasti pieleen.

Siihen loppui Magnettojen tarina. Toivottavasti luette uutta legacyani, Pickles legacya :---) Lisään loppuun vielä kuvia vanhenneista lapsista, eli Inarista sekä Ilmarista, jotka vanhensin koodilla.

Toinen kuva on niin iso, ettei se mahdu tähän, mutta tässä linkki kuvaan. Se on kuin eräänlainen muistokuva :---)

Kukas onkaan kuvassa? Arvauksia otetaan vastaan :) Tässä originaali. (Huom, en ole tyytyväinen muokkauksiini :<)

Tässä yks kuva, josta tykkään :D Ei liity mitenkään Magnettoihin, halusinpahan vaan näyttää :D Vähänks oon muoqaillu liigaa.

Tästä olis alkanu uus Tangram, muttei alakkaan, kun eräs tyttö nimeltä Valokarhu pilas mun suunnitelmat :D Kumpikaan ei siis ollu puhunut omista tarinoistaan ja Valokarhu sattu nyt julkasemaan omansa eka, niin mun ei tulla koskaan julkasemaan :D Ihan mun oma vika kun oon näin tarkka omaperäisyydestä :--D Tein tosta tytöstä muutes vähän itteni näkösen, paitti mulla ei oo tollasii söpöjä pisamia.

Ja vimppa:

Paul löysi viimein elämänsä rakkauden. Jostain syystä en pysty kattoon tota kuvaa nauramatta.

Eli kuten jo aikaisemmin totesin, minulla on tapana suunnitella osat ensiksi kuviksi ja sitten vasta julkaista se. Mietin piirtessä kuvakulmat valmiiksi ja replikkeejä suurimman osan. Tämä tulee huomatuksi aikaisemmista osista (esimeksi osa 5), jonka suunnitteluun minulla kului noin 20 paperi. Kuvat eivät siis ole mitää "kuvakuvia", vaan luonnoksia, viivoja, tekstejä. Kaikkea mitä päähäni putkahtaa. Lisäksi minulla on tapana miettie hahmojeni tulevaisuus jo ennen kuin he syntyvät. Mutta ei siitä sen enemäpää tällä kertaa.

Vasemmallani näette siis Inari Malla Magneton varhaisen luonnoshahmon. Suunnittelin hänet tuoksi heti kun hän syntyi. Ajattelin, että hän olisi aluksi ujo, hieman hipihtävä tyttönen. Pukeutumistyyli olisi ollut jotain tylliviritelmiä sekä pitkiä polvisukkia. Sitten kuitenkin tylsistyin ja mietin Magnettojen aikaisempia neitokaisia. Satiina oli aivan selkeästi teini, Vivi oli aika hippi, mutta Inari taas... Ei, en voisi tehdä taas liian vapaamielistä, lukijathan tylsistyisivät! Se ei käy päinsä. Tai oikeastaan, minä siinä eniten tylsistyisin. Heh.


Oikealla oleva kuva on taas hieman erilainen. Inarilla on aika lempeä, mutta kova katse. Tykkään siitä! Mutta ei hän oikeasti ole tuollainen japsiernu. Leivokset ja laukku ovat rekvisiittaa, anteeksi vain. Oikean puoleisen Inarin hiukset ovat aika lähellä alkuperäistä, mutta se johtuu siitä, että piirsin kuvan tänään koulussa bilsan tunnilla. Kyllä, piirtäminen on minulle jo paha tapa.

Ai niin, näistä molemmista kuvistani näkee minulla selkeän piirustustyylin. Minulla on tapana piirtää hame tai lyhyet sortsin ja piitkät jalat. Ja hauskat sukkahousut. Piirustyylini ei heijasta mitään omasta pukeutumistyylistäni. Olen jo pitkään lukenut mangaa, muttah... 

No, mitä pidätte? Onko tylsää vai tosi tylsää? 
//Susiprinsessa

Neljästoista osa on valmis, tälläkertaa päätin että kestitytään hieman arkisempiin ongelmiin. Okei, ei nyt ehkä kauhean arkista, mutta arkisempaa Magnettomaisuutta tällä kertaa (ehkä) luvassa. Ai niin, jottei unohtuisi, Inarin kokonimi on Inari Malla Magnetto, Ihan juonen kannalta kerron tuon tuossa vaiheessa.  //Susiprinsessa
PS: Ensi osa on sitten pitkä, eli perijä valitaan ensi jaksossa. Olen tosin jo itse valinnut sen. Heh.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

En ehtinyt edes kokeilla purjehtimista, Vivi mietti surullisena. Ehkä niin oli parasta. Meri on kuulemma vaarallinen paikka.

-Inari, me muutamme, Vivi kuiskasi tyttärelleen, joka tuskin ymmärsi tuon taivaallistakaan hänen puheistaan. -"Muutamme pois."

Koska...

-Vivi. Ennen kuin lähdet, tahdoin sinun tietävän jotain, Pablo kuiskasi.
-Niin?
-Kun lähdet... Pidäthän huolen, ettet asu samassa paikassa liian kauaa. Huomattuaan lähtösi Kim taatusti aikoo etsiä sinut käsiinsä uudelleen. Ja jos jämähdät paikallesi, hän kyllä löytää sinut. En tiedä kuinka ja miten, mutta taatusti löytää. Haluat varmasti perustaa perheen. Katso, ettei Kim koskaan löydä teitä. Sinua ja tulevaa perhettäsi. Lupaa se minulle.

-Kyllä, Vivi lupasi veljelleen. -"Lupaan niin. "

-"Lupaan niin... Taatusti lupaan."

-Inari. Toivottavasti muutto ei haittaa sinua. Se on sen porkkanapään vika. Se tahtoo meidän muuttavan, Eeli supatti äänettä. -"Mutta ehkä porkkanapää on tällä kertaa oikeassa."

-Eeli, en voi kerto sinulle syytä muuttomme. Mutta... Näin on todellakin parasta. Usko minua.
-Tekisi mieli uskoa, mutta en voi. Mikset kerro syytä?
Vivi kohotti katseensa Eeli turkooseihin silmiin: -"Se on salaisuus."
-Minä inhoan salaisuuksia. Ja inhoan porkkanapäitä, jotka panttaavat tietoa minulta.
-Olen pahoillani, kulta.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 Magnetot saivat pakattua kimpsunsa ja kampsunsa ja pääsivät viimein muuttamaan uuteen asuntoonsa. Vivi pelotti, että Kim löytäisi heidät. Siksi hän lopetti työnsä, ettei kukaan löytäisi hänestä jälkeäkään. Kim voisi vaikka murtautua sairaalan henkilöstötietoihin ja löytää sieltä minut, Vivi kauhisteli.

-Inari, sano hei uudelle kodillemme!
-Hei.
-Arvaa mitä! Äidillä ja isillä on sinulle salaisuus. Tai pikemminkin yllätys.
-Yllätys...?

-Saat pikkuveljen! Ihan oman pikkuveljen! Eikö olekin hienoa! Olen sinulle niin kateellinen, kun minä jouduin olemaan ainoa lapsi!
Vivi pörrötti hymyillen miehensä päätä. -"No, mitäs sanot?"
-Sanon, että tuo sattuu, Eeli tiuskaisi. -"Mun fleda sotkeentuu."
-...
-No?

-Se... Se on kivaa.
-Mukavaa, että ajattelet noin, Vivi hymyili lempeästi ja suukotti lastaan.
-Joo. Mutta ei kai se sitten riko mun leluja? Se pikkuveli. Meijän päiväkodin pojat aina rikkoo leluja. Ne ei osaa leikkiä nätisti.
-Kyllä osaa. Aivan varmasti osaa.

-Sitten mä tykkään siitä. Se saa leikkiä mun leluilla.
Viviä nauratti. -"Aika rohkeaa sinulta. Yleensä et halua jakaa mitään."
-Mutta jos se leikkii nätisti, niin kyllä mä haluan. Ja haluan kaverin kans.
-Kyllä teistä tulee hyvät kaverit, kun olet noin välittävä isosisko!
-Joo. Niin mä oon. Mä pidän aina huolta mun pikkuveljestä... Aina.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Neuvolakäynnit alkoivat ja Vivin helpotukseksi lapsi oli kunnossa ja synnytys tulisi todennäköisesti onnistumaan hyvin. Poika oli kuitenkin hyvin pikkuruinen, mutta Vivi uskoi synnyttyksen menevän hyvin. Jos minä selvisin kahden muun vauvan kanssa äitini mahassa, niin kyllä yksi hentoinen lapsikin selviää, Vivi ajatteli.

Arki pyörähti käyntiin Vivin ison mahan kanssa varsin normaalisti, hän söi vain tavallista enemmän eikä kummempia aamupahoinvointeja ollut. Raskaus oli paljon helpompi kuin Inarin kanssa, jonka vähän väliä potkiskeli ja riehui ollessaan Vivin sisässä.

Eeli eleli omaa elämäänsä välittämättä vaimonsa raskaudesta. Hän ja Vivi eivät ottaneet arkisin juurikaan kontaktia toisiinsa, osasyinä Eeli kiireinen elämä sekä Vivin valtava maha. Eeliä ei näyttänyt kaivertavan vaimon seuran vähyys.

 
-Taas laskuja eikä yhtään mukavaa postia, Vivi päivitteli. -"Eivätkö ihmiset osaa muuta kun vaatia rahaa?"

-Kappas, postikortti Nimiltä. Hm...

"Olen kaukana poissa, tiedä se.
Sinua kaipaan, vaikka tapaa emme.
Toivoisin vain, että voisin kuulla turvallisen äänesi.
Mutta älä huolehti: Pidän sinua silmällä."

-No..., Hienoa, että olet kunnossa, Viv hymyili. -"Vaikka ei tämä salamyhkäinen kirjeesi kaikkea kerro. Eikä tässä ole edes postimerkkiä."

Pian koittikin talouden ensimmäisen poikalapsen syntymä. Supistusten alettua Eeli oli kyydinnyt Vivi nopeasti sairaalalle ja synnytys oli ollut hetkessä ohitse. Magnettojen neljännen sukupolven urho nimettiin Ilmari Saana Magnetoksi. Ilmari oli siskonsa tavoin suloinen pienokainen, klooni punaisia hiuksiaan lukuunottamatta.

-Voi sinua...


"... Olet niin... hauras."

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Inari ei paljoa Saanasta välittänyt. Vaikka hän olikin toivonut pikkusisarta, sen saadessaan hän vaikutti hieman pettyneeltä. Inari odotti kaiketi, että veikka olisi heti hänen ikäisensä ja valmis leikkimään, eikä tylsä, puklaava sinappikone.

Ja niin Inari kasvoi ja kasvoi. Vivi huomasi tyttärensä kaunistuvan päivä päivältä. Vivin mielestä Inari muistutti enemmän Eeliä, jolta varsinkin hiusten vaaleaväri on peräisin. Violettien silmien alkuperää hän ei kuitenkaan käsittänyt. Mistä ne tulivat?

Vivi koki tyylinsä liian nuorekkaaksi ja päätti uudistaa tyylinsä kokonaan. Näytän niin äitimäiseltä, hän hykerteli onnessaan.

Yhtenä iltana syttyi Magnettojen keittiössä pieni rasvapalo. Onneksi palohälytin toimi ja palokunta kiiruhti välittömästi paikalle.

-Ei hätää kultaseni...

-Setä sammutti tulen meidän uuniparasta ja kaikki on nyt hyvin, Vivi kuiskasi Ilmarille lempeällä äänellään.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

-Joskus mietin...,

-...Miksi äiti ja isä aina tappelevat. Vaikka he ovat naimisissa.

-Mutta ehkä se on niin,

-Että jotkut ihmiset on luotu tappelemaan keskenään.

-Mutta sitä, miksi Jumala on päättänyt pistää heidät yhteen, en käsitä. Miksi joku haluaisi ehdon tahdon luoda kaaosta? Hennie ajatteli.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 Inarin ensimmäinen kouluaamu koitti viimein. Vaikka monet ovat juuri tuona päivänä hermostunesia ja kiukkuisia, ei Inari ollut nimeksikään. Hän oli kylmän rauhallinen, viileä oma itsensä.

-Oletko sä Inari Magnetto? Hennie tervehti tylyllä, itserakkaalta kuulostavalla äänellään
-Joo. Mitä se sua liikuttaa?
-Mä oon Hennie. Asun tossa naapurissa ja...

*
Inari pyöräytti epätoivoisena silmiään. Hän kaipasi juttukaveria, mutta ei tälläistä juttukaveria. Ei mitään Hennien kaltaista.
-Ahaa.
-Onko tuo peruukki?
Inari raivostui. Tuo tyttöhän on ärsyttävä!  -"No ei tietenkään, pösilö."
-Ahahahaa, eipä tietenkään. Ei sinulla olisikaan varaa ostaa peruukkia.

Inari oli vaiti. Hän tunsi kumman halun koskea Hennieen. Vihan, kiukun, raivon, kostonhimon. Hän tahtoi antaa tuolle nirppanokalle opetuksen. Eipä tulisi toista kertaa ryppyilemään nenälleni, Inari ajatteli.

Ei. Se olisi väärin. Ei toista saa satuttaa.

Mutta...

Ihan vähäsen...

Samassa koulubussi ajoi kolisten tyttösten talojen eteen. Inari ravisti ajatuksensa pois. Nyt olisi keskityttävä koulunkäyntiin, ei kostamiseen.

Koulunkäyntiin, ei kostamiseen.

-...

-Mm, eikun töiden kimppuun, Vivi ajatteli. Vaikka hän työskentelikin nykyään kotona tietokoneelta käsin, ei aikaa jäänyt siltikään lorvimiselle.

IImari puhkesi pian myöskin täyteen kukkaansa: Hänestä kasvoi siskonsa tavoin suloinen lapsi, tällä kertaa punaisten hiusten kanssa.

Kaikki sanoivat Vivin ja Ilmarin olevansa täysin samannäköisiä, mikä oli osittain totta. Aika saisi kuitenkin näyttää, pitivätkö odotukset paikkaansa.

Eeli viihtyi loistavasti lastensa kanssa, jotka pitivät isäukkoaan pikemminkin ystävänä kuin aikuisena. Onhan tuo hyvä, Vivi ajatteli, mutta kykenenkö antamaan jonain päivänä vastuun lapsistani Eelille? Vivi vain yksinkertaisesti pelkäsi sairauden rajoittavan liikaa.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

-Ymmärrä jo Lilli! Vaikka Hennie on yksinäinen, ei leikkikaverin antaminen minusta koko ongelmaa ratkaise!
-Tuukka, et käsitä! Hennie tarvitsee sisaren! Me emme riitä hänelle. Hän tarvitsee ystävän, jonka kanssa keskustella. Me olemme hänen vanhempiaan, ei meistä ole moiseen.
Tuukan katse muuttui vihaiseksi: -"No miksei hän sitten hanki niitä typeriä ystäviä?"

Lilli tunsi nyrkin sohahtavan poskeensa. Hän parahti hiljaa.
-Äläkä huuda minulle, Tuukka jatkoi. -"Tyttäremme ongelmat ovat sinun vikasi!"
-Kyllä.
-Me emme hanki toista lasta. Entä jos toinenkin lapsemme olisi hullu?
Lilli laski katseensa maahan: -"Ei lapsemme ole hullu. Hän on kaunis ja ystävällinen, välillä hän vain..."

-Sekoaa?
-Ei, Lilli nosti katseensa ja hymyili lempeästi. -"Hän on kuin sinä. Te kumpikaan ette ole täydellisiä."

-...

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


-Takaisin! Takaisin senkin räkänokka! Inari huusi. Hän ei voinut pidätellä raivoaan enää sekuntiakaan.

-Pysähdy, Inari käski. Hän tunsi voiman, joka pyrki ulos hänen ruumiistaan,  mylläävän sisällään.
-Entä jos en, Hennie kiusasi. -"Kuka sun laista luuseria tottelis?

Inari käveli askeleen lähemmäs. Ja toisenkin.

-Nyt saat opetuksen, valopää.

Inari kokosi voimansa yhteen ja tarttui tiukasti Hennien käsivarteen. Tyttö koetti rimpuilla irti, tuloksetta.

Hennie tunsi ruumiinsa kohmettuvan ja lämpönsä laskevan. Käsivarsi jäykistyi kylmyydestä.
-M-m-m-m-m-itä s-s-s-s-s-s-inä..., Hennie uikutti hampaat kalisten.

Inari päästi irti ja Hennie tempautui maahan. Hän räpytteli huurteisia ripsiään.
-Et pääse tästä helpolla, peruukkipää, Hennie huusi ja nousi ylös. Jo muutamassa sekunnissa tyttö oli kadonnut.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

-Hm... Hei Lilli. Kyllä, olen Inarin äiti. Mitä? Hennie on täysin jäässä?? E-en tiedä mitään... Odottakaa, soitan hetken päästä uudelleen. Hei.

Klik.

Vivi asetti puhelimen takaisin. Hän pelkäsi pahinta. Hän pelkäsi, että Inari oli perinyt Magnettojen suvun voimia.

Muutakaan ratkaisua Vivi ei tähän hätään keksinyt.

Vivi kaivoi laatikostaan Ringalta, isoäidiltään saamansa aikamatkustusvälittäjän. Onkohan aikajatkumo jo kunnossa, Vivi ajatteli.
-Pitäiskö... Pitäisiköhän minun käyttää sinua? Pääsisimme tuvallisempaan aikaan, Vivi mutisi.

Ei. Minä ratkaisen tämän ongelman ihmisten tavoin. Aikamatkustus olkoon viimeinen oljenkorteni.

Vivi juoksi ulos. Nyt hänen olisi löydettävä Inari ja selittettävä tälle kaikki, mitä hän tiesi itsestään ja voimistaan.

-Inari.
-Hei äiti! Mulla on ollut tänään tosi hauska päivä! Minä nimit...

-Tiedän jo. En halua kuulla yhtä kauheita asiota toistamiseen, Vivi kuiskasi haudanvakavana. -" Inari, nyt kerron sinulle erään asian, joka sinun tulee tietää. Se tulee muuttamaan koko elämäsi, mutta mielestäni nyt on korkea aika kertoa sinulle totuus."
-Totuus?

Ja niin hiljaa kuin mahdollista, Vivi kertoi totuuden voimistaan ja siitä, kuinka mitä todennäköisimmin myös Inarilla oli voimia. Inari kuunteli, mutta välillä hän näytti kysyvältä.
-Olen siis... robotti?
-Kyllä.
-Siitä siis voimani johtuvat? Vau, tosi koleeta!

-Inari, sinun on nyt kuunneltava. Et saa käytää voimiasi tavallisiin ihmisiin. Se on epäreilua. Se, mitä teit Hennielle, oli raukkamaista. Vaikka et edes tiennyt voimistasi, se...
-Mutta äiti! Jos meillä on voimia, miksi meidän täytyy kätkeä ne? Miksemme voi vain käyttää niitä?
Vivi pudisti päätään. -"Niin on parasta. Me olemme täällä luomassa rauhaa, emme kurittamassa niskoittelevia pikkulikkoja."

-Mutta tästä lähtien, Vivi jatkoi. -"Voimien käyttö kielletty. Ei ole yhtään syytä, miksi voisit käyttää niitä."
-Mutta...
-Ei muttia. Et enää ikinä jäädytä mitää, ymmärrätkö? Elämme vaikeita aikoja ja kukaan ei saa tietää taidoistamme. Tuskin haluat päästä hengestäsi."

-En äiti.En halua.
-Hyvä. Sitten mennään sisälle. Kello on jo ties mitä.

-Voi ei mikä soppa, Vivi huokaisi toivottomana. -"Toivottavasti tein oikein valinnan."

Osan 14. loppu. No niin, kommentoikaas <3 Anteeksi, tästä tuli minusta tosi huono osa, huonoin ehkä ikinä. Mutta! Kommentteja silti, ensi osa on sitten pitkä, kuten viisiloppuiset osat aina ^^

Minä selviän! No okei, vaikka minulla on possuflunssa, en ole kuolemassa. Olen katsokaan perusterve suomalainen tyttö, joten enköhän tästä selviä. Aluksi eilen illalla ajattelin oikeasti kuolevani. Viime yö oli kamala. Näin painajaisia peitostani ja olin kuulemma huudellut jotain kuumehoureisena. Äitikin oli käynyt pari kertaa katsomassa että olenko kunnossa. Kuumetta oli siis ihan kivasti, ei kuitenkaan mitään 40 astetta. Minulla on keskivertoa hieman alhaisempi ruumiinlämpö, joten pikku, muutaman asteen nousu saa minut pökerryksiin.

No, heräsin aamulla kuumeisena, oksensin, söin, otin maximi annoksen ibusalia + taifluta ja voila! Pian alkoikin kuume laskea. Eli nyt minulla on vain 38! Vuhuu!

Sitten ehkä parhainpiin uutisiin. Sain simsini pelittämään. Kiitokset kuuluvat yhdelle ihanalle Radolaiselle, joka käsiki poistaa tiedostot accessory ja group. Sims lähti pyörimään normaalisti ja voin kertoa, että mikäli en tästä kuumeisemmaksi tule, niin uusi osa ilmestyy huomenna! Ihanaa! Ihanaa! Joten, älkää ottako mallia Susiprinsessasta: Älkää syökö epädesinfioiduilla käsillä karkkia bussia. Voi meinaan iskee possutauti.

Maistiaisena uusi ulkka, joten olen tässä hetken väsäillyt. Voisi olla parempikin, mutta kelpaa taas hetkeksi :D

//Susirprinsessa

PS: Kiitokset lohduttajille + Maitokahville, Liddnalle ja Valokarhulle erityisesti. Oli kiva palata taas ihmisten ilmoille ^^

Lisäksi Magnettojen tulevaisuudesta ei voi olla vielä aivan varma, sillä Susiprinsessan kone on mystisesti lakannut pyörittämästä peliä. Mahdollisia ratkaisustrategioita otetaan mielihyvin vastaan.

Terveisin Valokarhu, yhdyshenkilönne Susiprinsessaan

//Susiprinsesa

Kattokaa noita pusuhuulia. Tuleva pusukala. Ties keltä periny :D

Vähän vakavampi ilme. HUOM! HUOM! Vivillä TAAS pullat uunissa! (Miten niin taas?)

Setä meni roskikseen. Jotenkin en oo kauhee yllättyny tästä, kun kyse on Magnettojen tonteista. (Ja ei, en siirtäny sitä Movella tohon)

Kuka toi kärpänen on? Se selviää ENSIOSASSA. Muahahahahaaaa!

Huom! Nyt seuraa bonuskuva Tangramista:

... Liddna! Kerro minulle sähköpostiosoitteesi niin lähetän sinulle palkintosi!

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

B: osa on nyt purkissa! Yahuu! Vihdoin! Voinen paljastaa hieman tulevista osista, että luku 15 on jälleen kerran pitkä ja juonikkaampi osa. Minulla on tapana tehdä näin ^^ No, kommentoikaa, olen ikäväkseni huomannut kommenttien vähenevän, joten kommentoikaa niin osa tulee nopeammin ^^ //Susiprinsessa  
PS. Blogini on aika kuollut, lähinnä siitä syystä etten jaksa päivittää. Eli varmaankiin poistan sen...
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ovi aukesi. Sulkeutui. Tunkkainen ilma, voi kyllä. Sen siitä saa kun unohtaa pitää ikkunat auki heinäkuussa. Vivi käveli huoneeseensa. Kengät kopisivat puulattialla. Vihdoin turvassa.

Asiat eivät ole olleet hyvin siitä saakka, kun Vivi pääsi pakenemaan Ringan ja Pablon turvin. Siitä päivästä lähtien asiat ovat menneet alamäkeen. Ja onhan kulunut jo vuosi, mutta Vivi ei vain kykene unohtamaan.

Ja kaiken huipuksi, Eelin äiti pyysi Viviä muuttamaan Eelin luokse asumaan. Eelin tila oli kriittinen ja hän tarvitsi jatkuvaa huolenpitoa. Tähän tehtävään valittiin tietenkin Vivi, sillä psykoterapeutin oletettiin ymmärtävän potilaan tarpeita eniten. Vivi ei voinut muutakaan kuin suostua. Hänen oman kämppänsä vuokrarästit täyttivät uhkaavasti postilaatikon ja Eelin äidin tarjoama huikea palkka sai hänen päänsä viimein käännettyä.

Mutta omaan, lämpöiseen lapsuuden kotiinsa ei Vivi voinut mennä. Magneton perhe oli nimittäin sotkussa, sotkussa pahemman kerran. Pablo oli mitä oletettavimmin kuollut. Nim oli kadonnut salaperäisesti kotoa jättämättä mitään viestiä. Voltti oli vankilassa. Äiti ja Isä olivat taloudellisissa vaikeuksissa. Vivistä tuntui, että kuin koko maailma oli kaatunut heidän päälleen ja Jumalan suomat vastoinkäymiset lauenneet samanaikaisesti heille kuin ansa ikään.

Mutta. Jokin Eelissä kiinnosti Vivä. Olihan Eeli ainoa mies kymmeneen vuoteen, joka ei ollut rakastunut häneen ensisilmäyksellä. Eelihän suorastaan vihaa minua, Vivi muisteli. Mutta miksi minun on niin vaikea olla ajattelematta häntä?

Vivin olo oli kuitenkin yksinäisempi kuin koskaan aikaisemmin 28 vuoteen. Hän kaipasi perhettä, tukea, aviomiestä, ketä tahansa, joka pelastaisi hänet yksinäisyyden helvetistä.

Parvekeen ovi oli raollaan ja pieni ääni pääni sisällä tahtoi minun avaavan sen. Tottelin mukisematta. Tahdoin kuulla jälleen meren rauhoittavan pauhon ja lokkien murheellisen uikutuksen, Vivi ajatteli ja katselin turkoosin sinistä merta. Pian olisi syksy.

Vivi näki etäällä Eelin purjeveneen. Siinä se kelluskeli matalikossa, odottamassa omistajaansa hauskalle huvijahdille. Vivi olisi tehnyt mitä vain, jotta olisi ollut sen omistaja. Hän tahtoi päästä kauas pois.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pianon soitto teki hyvää Viville. Musikaalisena ihmisenä hän ei saa siitä koskaan kyllikseen, vaikka soittaisi päivät pääksytysten yhtäjaksoisesti samaa typerää melodiaa. Sellainen hän vain. Pitää yksinkertaisen kauniista asioista, kuten musiikista.

Ja merestä. Siitä Vivi myös pitää.

Mutta myös... Eelistä. Hänestä Vivi tykkää, vaikka sitä onkin vaikea uskoa. Ehkä se johtuu Eelin käsittämättömyydestä. Tai hänen taidostaan blokata kaikki rakkaus-signaalini, Vivi puhisi. Tämä olisi kyllä paljon helpompaa, jos en tuntisi näin...

Ovikello pärähti soimaan ja Vivi säpsähti mietteistään.

-Moikka porkkanapää!
-Eeli, eipä taas laskeuduta ipanoiden tasolle. Vaikka olen työntekijä, tulee sinun puhua minulle kunnioittavemmin, Vivi sanoi sydän halvaantuneena.

Vivi ei voinut kuin hymyillä typertyneenä.

-Selvä, Eeli sanoi muka anteeksipyytävästi. -"No, mitä sinä odotat?"

-Päivittäinen terapianne alkaa, Vivi vastasi.

Eeli kalpeni lakanan valkeaksi.
-M-minua et sinne raahaa! Hän kirkaisi ja pinkaisi juoksuun.

Katsokin että pidät pojastani huolta, Rouva-Toivo oli toitottanut puhelimessa muutama kuukausi sitten. "Rakkaalle pojalleni ei saa tulla mustelmaakaan!"

-Niinpä tietystä, Vivi huokaisi ja lähti juoksemaan Eelin perään, joka jo viiletti kaukana edessä.

 
Eeli vauhti hidastui nyt reippaaseen kävelyyn, mutta Vivin oli silti tehtävä töitä pysyäkseen hänen perässään.
-Eeli odota, ei tehdä asiasta isompaa numeroa kuin se on.
-Ei. Sinä et ymmärrä minua! Kukaan ei ymmärrä!

-Eeli, minä...
Eeli kiristi tahtiaan jälleen ja juoksi alas jyrkkää mäenrinnettä, kohti rantaa.

Ilta alkoi vähitellen auringon painuessa mailleen. Vivi ja Eeli olivat jatkaneet matkaa aivan rantaan asti, pysähtymättä.

Vivi väänsi suunsa pakonomaiseen hymyyn. Jos hän ei saisi Eeliä raahattua sisälle, ties mitä kamalaa Rouva Toivo hänelle tekisi. Kenties syyttäisi rakkaan poikansa hoitamatta jättämisestä ja kaikesta muusta, mikä ei todellakaan olisi hänen syynsä.
-Eeli, mennään nyt sisälle.

-Ei. Minua et sinne raahaa.

-Karkaan ulapalle.

Eeli kiskaisi vaatteet yltään ja suorastaan juoksi hyiseen syysveteen. Hänen hampaansa halisivat, mutta välittämättä siitä Eeli ui yhä kauemmas ja kauemmas.

Paska.

Ei kai tässä muukaan auta kuin perään lähteä, Vivi kirosi kiskatessaan vaatteita yltään.


Jäätävän kylmää, Vivi mutisi hampaat kalisten. Ja sitä vesi todella oli.

-Kuules nyt idiootti.
-Paraskin puhuja, Eeli tiuskaisi.
-Nyt sinä ja minä lähdemme välittömästi sisälle. Tästä asiasta ei keskustella, Vivi huusi vihaisena, yrittäen silti pitää ilmeensä mahdollisimman tyynenä.


-Hei, kuuletko sinä mitä sanon? Vivi motkotti. Hän oli saanut koko pojasta tarpeekseen!
-Kuulen paremmin kuin hyvin. Enkä aio tulla siltikään.

- Pässinpää!
-Kiitos samoin, Eeli vastasi pirullisesti hymyillen.

Raivo Vivin pään sisällä kasvoi ja kasvoi. Hän ei enää voinut tehdä mitään. Hän oli käyttänyt jo kaikki ideansa. Paitsi yhden.

-Vihaan sinua, Vivi sähisi huuliensa välistä. Hän painautui lähemmäs Eeliä ja painoi omat huulensa tiukasti tämän huulille.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

"Rakastan Eeliä. Rakastan hänen kauniita kasvojaan."

"Rakastan hänen silmiään. Rakastan hänen tapaansa katsoa niillä minua."

"Rakastan hänen suutaan. Rakastan niitä ihania sanoja, joita hän kuiskuttaa korvaani."

"Rakastan hänen käsiään. Rakastan sitä, kuinka hän kohtelee minua niillä hellästi."
 

"Rakastan hänen kotiaan. Rakastan sitä, että hänen kotonaan voin olla oma itseni."


"Rakastan hänen lastaan. Rakastan sitä, että puolet rakkaasta Inaristamme on häntä."
 

"Rakastan hänen rakkauttaan. Rakastan sitä, kun hän päivän päätteeksi sanoo rakastavansa minua", Vivi kuiskasi itselleen ennen kuin nukahti aviomiehensä vierelle.

Osan 13b. loppu.

(Anteeksi kun oli ei ollut seilorielämää, mutta en saanut sitä sopimaan mihinkään kohtaukseen ja halusin sitä paitsi julkaista uuden osan heti nyt. Toivottavasti maistuu, kommentoikaahan <3) //Susiprinsessa